TPS:n jättäneen Matej Hradeckyn uusi osoite selvillä – palaa SJK:n riveihin: ”Haluan ottaa seuraavan askeleen urallani”
Kuva: Juha Tamminen
Matej Hradeckyn ura jatkuu Seinäjoella. SJK tiedotti Suomen maajoukkueessakin esiintyneen keskikenttäpelaajan kauden 2020 kattavasta sopimuksesta perjantai-iltana.
Hradecky, 24, edusti SJK:ta kausina 2016 ja 2017, mutta vakava loukkaantuminen vesitti koko jälkimmäisen kauden. Kun toipuminen otti takapakkia uuden vamman myötä, Hradecky palasi kotiseuduilleen Turkuun ja TPS:aan.
Heinäkuussa 2019 Hradecky palasi helvetillisen vammakierteensä jälkeen kentille Ykkösessä kasvattiseuransa kanssa ja oli mukana nostamassa ”Tepsiä” Veikkausliigaan. Edellisen kerran Hradecky oli pelannut sarjapelin lokakuussa 2016.
TPS ilmoitti hiljattain, ettei Hradecky pelaa joukkueessa kaudella 2020. Sen takia hänen seuraavaa siirtoaan odoteltiin entistä kuumeisemmin.
Hradecky liittyy SJK:n harjoitusryhmään ensi maanantaina ja on heti valmis pelaamaan. Hän kävi lääkärintarkastuksessa alkuviikon aikana, jonka jälkeen syntyi sopimus tulevasta sesongista.
– Tänne on kiva tulla takaisin. Tiedän, että täällä pelaajista pidetään hyvää huolta ja kaikki on lähellä. Täältä myös löytyy aivan kaikki mitä jalkapalloilija tarvitsee. Nyt haluan ottaa seuraavan askeleen urallani ja tehdä sen SJK:n kanssa, Hradecky iloitsi SJK:n sivuilla.
– Haluan myös antaa kiitokset TPS:lle kaikesta. Olen saanut sieltä kaiken ja sain heiltä viime vuonna uuden mahdollisuuden palata huipulle. Viime kausi oli mahtava.
Matej Hradecky on Suomen A-maajoukkueen ykkösmaalivahdin Lukas Hradeckyn, 30, pikkuveli. Jalkapalloilevan veljestrion keskimmäinen mies Tomas Hradecky, 26, pelaa alkavalla kaudella TPS:ssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn