Italian urheiluministeriltä herättäviä kommentteja Serie A:n jatkoaikeista: ”Se ei tarkoita, että sarjat jatkuisivat”
Kuva: Getty Images
Italiassa koronavirus on kylvänyt tuhoa. Hiljalleen Italiassa ollaan kuitenkin keventämässä raijoituksia, mikä mahdollistaa myös Serie A -joukkueiden pienryhmäharjoittelun.
Italian urheiluministeri Vincenzo Spadafora totesi, että kauden lopullinen keskeyttäminen olisi kaikista helpoin ratkaisu. Serie A pyrkii jatkamaan kauttaan viimeisten tietojen mukaan kesäkuun alussa. Spadaforan mukaan mielipidekyselyissä kauden lopettaminen on ollut esillä.
– Jatkaminen täytyy olla asteittaista. Mielipidekyselyiden mukaan jalkapallon tulisi pysähtyä kokonaan. En ole sellainen henkilö, johon mielipidekyselyt vaikuttavat. En tee päätöksiä sen mukaan, mikä on yleinen mielipide. Olisi huomattavasti helpompaa päättää kausi heti ja tiedeyhteisö olisi varmasti samaa mieltä, Spadafora sanoi Facebookissa.
Ensi viikolla Italiassa on mahdollista aloittaa pienryhmäharjoittelu. Vielä ollaan kuitenkin melko kaukana siitä, että 22 pelaajaa on samaan aikaan kentällä ottelun merkeissä. Vaikka Serie A:n jatkosta onkin jo puhuttu jopa tarkkojen päivämäärien osalta, Spadafora ei lähtisi vielä ennustamaan, milloin pelit jatkuvat.
– Jalkapallon jatkaminen on todella tärkeä asia maallemme, mutta meidän on tehtävä se turvallisesti. Muistatteko milloin Serie A ei pysähtynyt? Kuinka monta joukkuetta on joutunut karanteeniin? Italian jalkapalloliitto (FIGC) on tehnyt protokollan ja sitä on tarkoitus noudattaa.
– Nyt on huhtikuun loppu, emmekä tiedä miten virus kehittyy tai miten sääntöjä noudatetaan. Siksi emme voi sanoa, milloin kausi jatkuu. Tiedämme päivämäärän myöhemmin, kun olemme saanet dataa protokollan toteutuksesta. Protokollalla on hintansa. Miten esimerkiksi Serie B onnistuu sen toteutuksessa?
Spadaforan mukaan harjoittelun asteittainen jatkuminen ei vielä takaa kauden jatkumista.
– Väitteet, joiden mukaan pääministeri (Giuseppe) Conten ja minun välillä ei ole yhteisymmärrystä, eivät ole totta. Väitteet Serie A:n salaliittoteorioista ovat naurettavia ja he, jotka väittävät sellaisia olevan, ovat naurettavia. Teemme töitä sen eteen, että harjoittelu voisi jatkua toukokuun 18. päivä, mutta se ei tarkoita, että sarjat jatkuisivat.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”