Kotimaan siirtoikkuna meni kaikessa hiljaisuudessa kiinni – Palloliitto hakee FIFA:lta poikkeuslupaa

Palloliitto kertoi pitkäperjantaina lisätietoja koronaviruspandemian aiheuttamista muutoksista kotimaiseen jalkapallokauteen. Covid-19 siirsi jo suomalaisen jalkapallokauden alkua, ja näillä näkymin pelaamaan päästään aikaisintaan kesäkuussa. Seuraavaksi suunnitteilla on siirtoikkunan pidentäminen tai uuden ikkunan anominen, FIFA:n pääsiäisviikolla jäsenliitolle antamien ohjeistusten mukaisesti.
FIFA vahvisti keskiviikkona julkaisemassaan tiedotteessa, että tavalliset sopimuspäivämäärät eivät tämän kauden osalta päde (kuten jo tiistaina kirjoitimme). Jos Euroopan kansallisia sarjoja päästään touko-kesäkuussa jatkamaan, venyy kauden päätös heinä-elokuulle. Yleensä pelaajasopimukset päättyvät 30. kesäkuuta, mutta FIFA:n suosituksella sopimusten toivotaan jatkuvan kauden päättymiseen saakka.
FIFA kuitenkin korosti samalla, että sen ohje on suositus, sillä ratkaisujen tulee perustua kansallisiin lakeihin. Suomen osalta tilanne ei ole siinä mielessä akuutti, sillä Suomessa pelaajasopimukset ulottuvat tavallisesti marras-joulukuulle.
Kiinnostavampaa ja akuutimpaa Suomen osalta on sen sijaan, mitä siirtoikkunan osalta tapahtuu. FIFA antoi kansallisille liitoille valtuudet päättää siirtoikkunasta melko vapaasti itse, kunhan ikkuna on auki korkeintaan 16 viikkoa kaudessa. Tavallisesti eurokentillä kesän siirtoikkuna umpeutuu elokuun lopussa, muttta nyt siirtoaikaa jatkettaneen syyskuulle tai ikkunaa siirrettäneen merkittävästi eteenpäin.
Veikkausliigassa ja muussa suomalaisessa jalkapalloilussa siirtoikkuna sulkeutui toissapäivänä 8.4. Pre-seasonin siirtoikkuna oli ollut auki 16.1. lähtien, joten 16 viikosta on käytetty jo 12. On kuitenkin hyvin ymmärrettävää, etteivät kotimaiset seurat ole tehneet uusia pelaajahankintoja koronaviruspandemian laajuuden paljastuttua.
Kauden toinen siirtoikkuna on 20.7.-19.8. Nyt on kuitenkin mahdollista, että siirtoikkunaa tullaan siirtämään.
– Suomalaisen jalkapallon kannalta (FIFA:n) linjauksessa on hyvää se, että voimme tässä vaiheessa sijoittaa kauden jälkimmäisen ikkunan seurojen haluamaan paikkaan. Palloliitto tulee käymään asiasta keskustelua seurojen kanssa ja tekemään asiaa koskevan päätöksen yhdessä seurojen kanssa, Palloliiton kilpailutoiminnan johtaja Pekka Soini toteaa Palloliiton tiedotteessa.
[readmore from=Veikkausliiga]
Vaikka siirtoikkunoista onkin määritelty 16 viikon maksimikesto per vuosi, aikoo Palloliitto hakea yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa FIFA:lta siirtoikkunan oikeutta siirtoikkunan pidentämiseen tai kokonaan uutta siirtoikkunaa. Tekihän koronavirus vuoden ensimmäisen siirtoikkunan viimeisen kuukauden hyödyntämisestä käytännössä mahdotonta.
– Luultavasti sama tarve on monella muullakin kesällä jalkapalloa pelaavalla maalla ja asiassa tullaan näiden maiden kanssa tekemään yhteistyötä. Tämä toivottavasti parantaa poikkeusluvan saamisen mahdollisuutta, Soini arvioi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä