UEFA-pomo koronapandemian biologisesta pommista: ”Seurasimme viranomaisten suosituksia”
Kuva: Getty Images
Koronaviruspandemia myrskyää maailmalla. Pahimpina alueina ovat olleet viime viikkojen ajan Italia ja Espanja. Yleisesti on tulkittu, että yksi viruksen leviämistä kiihdyttänyt seikka on ollut erinäiset massatapahtumat.
Näistä kenties kaikkein merkittävin oli 19. helmikuuta Milanon San Sirolla pelattu Mestarien liiga -ottelu Atalanta-Valencia. Atalantan kotikaupungin Bergamon pormestari tituleerasi peliä ”biologiseksi pommiksi”. Myös kansainvälinen terveysjärjestö WHO on todennut, että ottelu edesauttoi tartunnan leviämistä pikavauhtia Lombardian maakuntaan ja aina Espanjaan saakka.
UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Ceferin totesi kuitenkin lehdelle, ettei vastuu pelin pelaamisesta kuulu vain jalkapallon Euroopan kattojärjestölle.
– Me seurasimme vain viranomaisten suosituksia. UEFA ei voinut tehdä mitään, jos viranomaiset eivät määränneet muuta. Kukaan ei voinut tietää, että Lombardiasta tulisi (pandemian) keskus, Ceferin totesi medialle AS:n mukaan.
[readmore from=Koronavirus]
Otteluparin toinen osaottelu pelattiin Valenciassa 10. maaliskuuta tyhjille katsomoille. Tämänkin ottelun perumisen suhteen Ceferin sanoo olleensa melko voimaton.
– Otteluita pelattiin kaikkialla Euroopassa. Emme voineet tehdä päätöstä yhdessä päivässä. Meillä on sopimuksia, joita on pakko kunnioittaa.
LUE MYÖS:
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa