AC Milan -ikoni Paolo Maldini puuskahti valmentajahuhuille: ”Hänen pitäisi opetella kunnioitusta ennen italiaa”

Kerroimme huhtikuussa, että saksalaista Ralf Rangnickia huhutaan vahvasti AC Milanin tulevaksi päävalmentajaksi. 61-vuotias Rangnick on valmentanut aiemmin muun muassa Schalkea, Hoffenheimia ja RB Leipzigia. Hänen kerrotaan opiskelevan parhaillaan italiaa kuusi tuntia päivässä.
Rangnickin on huhuttu saavan Milanissa kaksoisroolin päävalmentajana ja urheilujohtajana. Hän itse vahvisti viime viikolla Bildille käymänsä keskustelut.
– AC Milan on kysynyt kerran, olisiko palkkaamiseni mahdollista, Rangnick myönsi.
– Sen jälkeen keskusteluja käytiin agenttini kanssa. Sitten tuli korona, ja sen jälkeen onkin ollut muita, tärkeämpiä asioita.
AC Milanin seuraikoni Paolo Maldini ei ole kuitenkaan Rangnickin mahdollisesta saapumisesta ilahtunut – tai varsinkaan huhutusta kaksoisroolista. 51-vuotias Milanin tekninen johtaja puuskahti huolistaan uutistoimisto Ansalle maanantaina.
Maldinin huolena on, että Rangnick haluaa Milanissa ”kaiken vallan”. Hän vertaa Rangnickin vaatimuksia ”pitch invasioniin” ja sanoo saksalaisen tunkeutuvan alueelle, ”jolla asiantuntijat työskentelevät tavallisilla sopimuksilla”.
– Siksi minulla on hänelle yksi neuvo: ennen kuin hän opettelee italiaa, hänen pitäisi pohtia kunnioitusta, Maldini sanoo.
[readmore from=AC-Milan]
– Huolimatta tämänhetkisistä vaikeuksista saattaa kausi loppuun jotkut kollegat osaavat asettaa Milanin edun oman etunsa edelle.
Maldinin lausunnot eivät puhu kovin hyvää mahdollisesta tulevasta yhteistyöstä Rangnickin kanssa. Koko äärimmäisen komean uransa AC Milanissa pelanneen Maldinin arvostus on kannattajien keskuudessa kuitenkin korkealla. 126 A-maaottelua pelannut Maldini voitti AC Milanissa pelaajana seitsemän kertaa Serie A:n ja viidesti Euroopan Cupin/Mestarien liigan.
Lähde: Transfermarkt
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS