Manchester Unitedin tähtipelaaja luuli Jari Litmasta saksalaiseksi pornotähdeksi – vuotta myöhemmin Litmanen voitti Mestarien liigan ja nousi lopullisesti maailman huipulle
Kuva: Juha Tamminen
Näyttelijä Eppu Salminen kertoi Unelmien Teatteri -podcastissa tarinan, joka ei jätä yhtäkään suomalaista kylmäksi. Salmisen mukaan Manchester Unitedin tähtipelaaja Roy Keane luuli vuonna 1994 Jari Litmasta saksalaiseksi pornotähdeksi.
Salminen kertoo podcastissa, kuinka hän kävi reissussa toisen tunnetun näyttelijän, Petteri Summasen, kanssa Dublinissa, Irlannissa kesällä 1994. Samaisena kesänä Italia hävisi MM-finaalin Brasilialle rangiastuspotkukilpailussa. Ratkaisu nähtiin, kun Roberto Baggio tykitti pallon pilkulta taivaan tuuliin.
– Siellä oli jotain italialaisia turisteja, ja Summanen vanhana koomikkona näytti heille, kuinka hän potkaisee omaa kättään ja siitä lähtee ikään kuin pallo korkeuksiin. ”Baggio!”, Salminen kertoo.
Tarina vei lopulta muutaman mutkan kautta Roy Keanen juttusille aamuyöstä. Salminen epäröi hieman, mutta päätti lopulta rohjeta kysyä nimikirjoitusta Irlannin omalta tähtipelaajalta. Keane oli kesällä 1993 siirtynyt Valioliigasta pudonneesta Nottingham Forestista Manchester Unitediin.
– Jengi tuli sanomaan: ”Sä voit mennä, kun olet ulkomaalainen. Jos meistä joku menee, niin se on ihan vaan, että menkää helv*ttiin”.
Salminen käytti tilaisuutensa ja kysyi Keanelta nimikirjoitusta United-aiheiseen sytkäriin. Keane oli Salmisen mukaan hyvällä tuulella ja suostui pyyntöön. Lopulta Salminen halusi vielä kysyä Keanelta, oliko Suomen oma tähtipelaaja Jari Litmanen tuttu hänelle.
Litmanen oli edellisellä kaudella 1993-94 vakiinnuttanut paikkansa Ajaxin kymppipaikalla ja voittanut Hollannin maalikuninkuuden 26 täysosumallaan. Siihen päälle tuli vielä Hollannin mestaruus. Ilmeisesti Valioliigaan ja Irlantiin tieto ei ollut vielä oikein kulkenut.
– Hän (Keane) katsoi minua ja sanoi: ”Kyllä, kyllä. Eikös hän ole se saksalainen pornotähti?” Olin siinä, että ”joo, joo, kyllä, kyllä, kiitos”, Salminen kertoo.
Vuotta myöhemmin Litmanen juhli Ajaxin kanssa Mestarien liigan voittoa ja hänet valittiin France Footballin Kultainen pallo -äänestyksessä kolmanneksi. Voiton äänestyksessä vei George Weah ja Jürgen Klinsmann sijoittui toiseksi. Ehkä kesällä 1995 Keane olisi jo tiennyt, kuka Jari Litmanen mahtoi olla.
LUE MYÖS:
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa