Mestarien liigan jatkoaikeissa ikävä koronaongelma – voidaanko karanteeneista joustaa?
Kuva: Getty Images
Euroopan jalkapalloliitto UEFA päättää luultavasti tulevien päivien aikana Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan loppukauden ohjelmasta. Suunnitelmissa on, että eurokausi pelattaisiin loppuun nopealla aikataululla elokuussa, kansallisten sarjojen päätyttyä. Ligue 1:n Lyonin Jean-Marie Aulas paljasti jo aiemmin, että hänen seuransa peli Juventusta vastaan pelataan 7.8.
Europelien jatkoaikeet saattavat kuitenkin törmätä vielä uuteen ongelmaan. Ainakin vielä näin toukokuussa monissa maissa kaikki ulkomailta saapuvat määrätään 14 vuorokauden kotikaranteeniin, jottei koronaepidemia pääsisi vahingossakaan yltymään.
Karanteenit tekisivät eri maihin matkustamisen joukkueille käytännössä mahdottomaksi. Tällöin periaatteessa koko europelien jatkuminen voisi olla vaarassa.
Vaihtoehtona voisi olla pelien keskittäminen esimerkiksi finaalipaikkakunnille. Mestarien liigan finaalin isäntäkaupunki Istanbulille tämä ei infrastruktuurin puolesta olisi välttämättä ongelma, mutta Eurooppa-liigan loppuottelua isännöivän Gdanskin tilanne ei ole itsestäänselvästi sama.
Espanjassa terveysministeriö määräsi 14 vuorokauden karanteenin tuoreimman kerran vasta viime tiistaina, vaikka maassa onkin muuten alettu koronarajoituksia höllentää. Espanjan ylimmän urheiluneuvoston CSD:n puheenjohtaja Irene Lozano luottaa kuitenkin siihen, että jalkapalloseuroille voidaan antaa erityislupa karanteenista joustamiseen.
Espanjan terveysministeriön määräykset sallivat karanteenista poikkeamisen muun muassa kuljetusalan työntekijoille ja terveydenhuoltohenkilöstölle. Muiden, mukaan lukien jalkapalloilijat, median edustajat ja UEFA:n henkilöstö, pitäisi kuitenkin viettää 14 vuorokautta eristyksissä Espanjaan saapuessaan.
– Ymmärrämme, että koronakriisin dynaamisia käänteitä on vaikea selittää, mutta meidän tehtävämme on ponnistella sen eteen. Olemme nyt rajoitusten purussa vaiheiden 0 ja 1 välissä, matkalla kohti uutta normaalia, jos terveystilanne sen sallii, Lozano sanoi AS:lle.
Lozano muistuttaa, että toukokuussa on vielä mahdotonta arvioida, kuinka pitkään karanteenimääräykset pidetään voimassa. Sitäkään ei voida tietää, mitä muissa maissa, joissa europelejä yhä pelataan, koronarajoitusten suhteen päätetään.
[readmore from=Mestarien-liiga]
– (Espanjan) hallitus on ollut hyvin sitoutunut urheiluun koko prosessin ajan, ja tästä sitoutumisesta pidetään kiinni, Lozano jatkoi optimistisesti.
Se lienee selvää, että katsojia ei stadioneille elokuun europelien loppuhuipennukseen päästetä. Näin matkustajia maiden välillä on joka tapauksessa vähemmän. Nähtäväksi kuitenkin jää, höllennetäänkö pelaajien, median ja UEFA-toimijoiden osalta karanteenirajoituksia Espanjassa ja muuallakin elokuuhun mennessä. Se on Mestarien liigan pelien jatkumisen kannalta keskeinen kysymys.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa