Toni Kroos jännittää, miten Bundesliiga onnistuu koronajärjestelyissään: ”Me kaikki tulemme seuraamaan, mitä Saksassa tapahtuu”
Kuva: Getty Images
Saksan A-maajoukkueen ja Real Madridin keskikenttäpelaaja Toni Kroos jännittää, onnistuuko hänen kotimaansa pääsarja, Bundesliiga, pelaamaan kautensa loppuun koronaviruskriisin keskellä.
Bundesliigassa on jäljellä vielä yhdeksän kierrosta, joista ensimmäinen polkaistaan käyntiin huomenna, lauantaina. Saksan pääsarja on ollut monien muiden liigojen tavoin tauolla maaliskuun puolivälistä lähtien.
Launtaina jatkuvan kauden loput ottelut pelataan suljettujen ovien takana ja tarkkojen koronamääräysten alaisena. Pelaajia on myös kehotettu luopumaan joistain jalkapallolle arkisista asioista, kuten joukkuekaverien halaamisesta maalia tuulettaessa ja kentälle sylkemisestä.
[readmore from=Kainulainen-Tero]
Bundesliiga on Euroopan ensimmäinen suursarja, jonka pelit ovat jatkumassa maailmanlaajuisen koronatauon jälkeen. Monen katse kääntynee viikonloppuna Saksaan, vaikka normaalisti seuraisikin muiden maiden sarjoja.
Bundesliigassa Bayern Müncheniä ja lainalla Bayer Leverkusenia edustanut Kroos, 30, uskoo, että muiden maiden sarjat seuraavat Bundesliigan jatkumista toiveikkaina, mutta myös varautuneina. Real Madridin ja muiden espanjalaisseurojen sarjapelien odotetaan jatkuvan vasta kesäkuun puolella.
– Kaikilla täällä on sellainen käsitys, että jos saksalaiset eivät saa liigaansa pelattua loppuun, niin kukaan ei pysty siihen, kommentoi Kroos saksalaismedialle Marcan mukaan.
– Saksalla on ollut parhaat (matalimmat) tartunta- ja kuolinmäärät koronaviruksesta.
Tilaa Viaplay hintaan 9,99 €/kk ilman sitoutumista tästä!
– Jos he eivät saa Bundesliigaa loppuun, niin kuka pystyy siihen [pelaamaan oman sarjansa loppuun]?
– Olen varma, että me kaikki tulemme seuraamaan, mitä Saksassa tapahtuu.
LUE MYÖS:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan