Huimavireiselle Joel Pohjanpalolle loistava arvosana – pitäisi sarjanousua uransa kohokohtana

© Kuva: Getty Images

Huuhkajien kärkimies Joel Pohjanpalo oli hyvässä vauhdissa jo ennen koronavirustaukoa. Tammikuussa Kakkosbundesliigan Hamburger SV:hen lainattu suomalainen teki viidessä ensimmäisessä ottelussaan kaksi maalia, vaikka peliminuutteja heltisi yhteensä vain 160.

Reilun kahden kuukauden pakollinen tauko on kuitenkin tehnyt Pohjanpalon kunnolle ja vireelle ihmeitä. 25-vuotias Pohjanpalo on ollut HSV:n avauksessa kaikissa viidessä ottelussa, ja hän on tehnyt näissä peleissä viisi maalia. Viimeiset kaksi onnistumista tulivat maanantai-illan ottelussa Holstein Kieliä vastaan.

Vaikka HSV saikin taipua lisäajalla 3-3 -tasapeliin, antoi paikallislehti Hamburger Morgenpost Pohjanpalolle erinomaisen arvosanan 1,5. Skaala arvioinnissa on 1-5, ykkösen ollessa paras.

– Teki juuri sen, mitä varten hänet talvella Leverkusenista hankittiin. Osui kaksi kertaa, Pohjanpaloa luonnehdittiin.

Pohjanpalon kauden seitsemästä maalista viisi on syntynyt päällä – neljä näistä koronatauon jälkeen. Hän on enää kolmen maalin päässä 2. Bundesliigan maalitilaston TOP 10 -sijoituksesta, vaikka on pelannut alle puolet kaudesta.

Pohjanpalo on tehnyt maalin keskimäärin 79 minuutin välein. Hän on maalit per minuutti -otannassa sarjan tehokkain pelaaja, jos tilastoista karsitaan pois alle 90 minuuttia pelanneet (ja yhden maalin tehneet) pelaajat.

Saksalaislehti Bild haastatteli Pohjanpaloa viime perjantaina. Tuolloinkin Pohjanpalo oli vasta puskenut pallon Wiesbadenin verkkoon, mutta mitään maalitavoitetta hyökkääjä ei suostunut asettelemaan.

– Ei minulla ole mitään lukemaa mielessä. Haluaisin tehdä niin monta maalia kuin mahdollista. Sitä varten minut Leverkusenista lainattiin, Pohjanpalo vastasi.

– Maalinteko merkitsee minulle paljon. Minulle on kentällä kaksi tärkeää asiaa: se, että joukkueeni voittaa ja se, että minä teen maalin.

– Maalinteko kuuluu työnkuvaukseeni. Siksi olen kentällä. Jos en tee maalia, en ole tehnyt työtäni hyvin.

Wiesbaden-ottelussa Pohjanpalo myös hukkasi tuhannen taalan paikan, kun hän oli vapaana maalin edustalla neljän metrin päässä maaliviivasta, ja poikittaissyöttö livahti hänen jalkojensa välistä. Kärkimies harmitteli asiaa vain hetken, mutta teki myöhemmin maalin ja sai lopussa juhlia joukkueensa 3-2 -voittoa.

– Se tilanne oli loistavaa kamaa YouTubeen. Totta kai se sillä hetkellä suututti viettävästi. 3-2 -voiton jälkeen pystyin kuitenkin jo nauramaan sille.

– En ole kuitenkaan enää 15-vuotias, vaan olen pelannut kahdeksan vuotta ammattilaisena. Sellainen pitää unohtaa sekunnissa, sillä peli jatkuu heti.

HSV:n kausi jatkuu vielä ainakin neljän ottelun verran. Se on nyt sarjassa kolmantena karsijan paikalla, kaksi pistettä toisena olevan VfB Stuttgartin perässä. Neljäntenä oleva Heidenheim vaanii kahden pisteen päässä. Pohjanpalo myöntää Bildille, että nousu Bundesliigaan olisi hänen seurajoukkueuransa ehdoton kohokohta.

– Ehdottomasti. Se olisi aivan mahtavaa. Tulisin muistamaan sen vielä monta, monta vuotta urani päättymisenkin jälkeen.

HSV kohtaa seuraavassa ottelussaan perjantaina vieraissa Dynamo Dresdenin. Sarjajumbo Dresden palasi tauolta muita myöhemmin joukkueessa esiintyneiden koronatapausten takia, ja pelaa 17 päivässä seitsemän ottelua.

Toivoa sopii, että Pohjanpalokin saa vielä maaleja loppukauden aikana tuulettaa. Koronarajoitukset kuitenkin harmittavat, sillä tuttuja joukkohalauksia ei kevään aikana sovi suorittaa.

– Kyllä minä sitä kovasti kaipaan. Sellainen on hyvin tunteellinen hetki. Aluksi se tuntui todella oudolta. On kuitenkin tärkeää, että noudatamme ohjeistuksia. Toivon silti, että saamme pian taas juhlia kentällä maaleja totuttuun tapaan.

Pohjanpalo otti kantaa myös Black lives matter -liikkeeseen, sillä muun muassa Borussia Dortmundin Jadon Sancho tuuletti maaliaan pelipaidan alla olleeseen T-paitaan kirjoitetun solidaarisen tekstin välityksellä.

– Ehkä itse valitsisin jonkin toisen tavan, mutta periaatteessa minusta on hyvä, että Jadon ja muut tekevät niin. Meidän kaikkien pitäisi toimia sen eteen, ettei rasismille anneta tilaisuutta ja se pysäytetään, Pohjanpalo toteaa.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.