Ilves – Haka: Cupissa Pirkanmaan paikallinen

Suomen Cup
Ilves – Haka
Tiistai 23.06. klo 18:00
Suomen Cup etenee pikavauhdilla ja viikolla pelataan turnauksen puolivälierät. Nosto otetaan tiistaille Ilveksen ja Hakan välisestä kamppailusta. Pirkanmaan derby pelataan tänä vuonna jo toisen kerran: ennen koronataukoa joukkueet tahkosivat cupin lohkovaiheessa 1-1 tasapelin. Ottelu pelataan Tammelan stadionilla ja pandemiarajoitusten vuoksi paikalle mahtuu vain 450 katsojaa.
Viime viikolla Ilves pelasi cupia vieraissa KTP:tä vastaan ja joukkueiden välinen luokkaero osoittautui ottelussa hyvin suureksi. Niinpä Ilves kairasi vieraista 0-4 voiton ilman suurempia tuskia – Mika Hilander ei joutunut maalissa tiukoille. Tähän otteluun hallitseva cup-voittaja lähtee ainakin ilman loukkaantuneita Janne-Pekka Lainetta, Naatan Skyttää sekä Ilari Mettälää. Ei pelaajien kierrätyskään ole poissuljettua, sillä välierät pelataan jo viikonloppuna ja Veikkausliigan ensimmäinen kierros tahkotaan jo ensi viikolla.
Haka teki MP:tä vastaan edellisellä kierroksella tarvittavan ja voitto haettiin Mikkelistä lukemin 1-3. Haka on pelannut koko alkuvuoden hienosti – joukkuetta on vahvistettu tajukkaasti ja Teemu Tainiosta on tulossa kova nimi valmentajakartalle. Haka on tulevana kautena Veikkausliigan yllättäjäkandidaatti ja tiukalla aikataululla pelattavan kauden vuoksi joukkueen suurin riskitekijä lienee materiaalin kapeus.
Lyö vetoa ottelusta:
Tampereelle on luvattu illaksi paahtavaa säätä, joka lisää vaatimustasoa erikoisissa olosuhteissa pelattavalle kamppailulle. Pelistä voi odottaa tasaista ja Ilves saa vain pikkusuosikin viitan. Vetoideaa on siis vierasvoitossa: suositus on Haka voittaa ottelun kertoimella 3,55.
tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa.
Lunasta n tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan