Rasisminvastainen työ alkaa muuttaa käsityksiä – seuraako Yhdysvaltain jalkapalloliitto NFL:n esimerkkiä ja poistaa polvistumiskiellon?

Kuva: Getty Images
Yhdysvaltain jalkapalloliitto harkitsee polvistumiskiellon poistamista. Liitto kielsi kansallislaulun aikana polvistumisen vuonna 2016, kun Yhdysvaltain naisten maajoukkueen kapteeni Megan Rapinoe protestoi maan politiikkaa ja rasismia vastaan.
Rapinoe seurasi NFL:n San Francisco 49ersin tuolloisen pelinrakentaja Colin Kaepernickin esimerkkiä. Kaepernickin kannanotto oli merkittävä, sillä vuonna 2016 polvistunut Kaepernick on vaikuttanut myös muihin urheilijoihin.
Kaepernick ei ole pelannut NFL:ssä vuoden 2016 jälkeen. Tummaihoisen yhdysvaltalaismiehen George Floydin kuoleman jälkeen Kaepernick ja monet muut urheilijat ovat olleet jälleen esillä Black Lives Matter -liikkeen ja rasisminvastaisten protestien seurauksena.
NFL:n komissaari Roger Goodell pyysi anteeksi sarjan pelaajilta sitä, ettei NFL ole aiemmin kuunnellut heitä tarpeeksi. Nyt myös Yhdysvaltain jalkapalloliitto ryhtynee toimiin, sillä liitto kokoustaa tiistaina ja keskustelee polvistumiskiellon poistamisesta.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”