TOP 5: Tässä Veikkausliigan parhaat maalivahdit – kärkikolmikko jo ikämiesiässä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelaa tällä kaudella kova kattaus kotimaisia ja ulkomaisia pallon pysäyttäjiä.
Viime vuosi osoitti jälleen, miten tärkeitä maalivahdit ovat joukkueilleen niin mestaruus- ja mitalitaistossa kuin myös sarjataulukon häntäpäässä. Pisteitä pelastava maalivahti voi olla jopa joukkueen tärkein yksittäinen palanen.
SuomiFutis on listannut viisi maalivahtia, joiden uskomme kuuluvan pelipaikkansa ehdottomaan eliittiin alkavalla kaudella. ”Paranee kuin viini vanhetessaan” pitää jälleen paikkaansa veräjänvartijoista puhuttaessa.
5. Walter Viitala, SJK
Huuhkajissakin esiintynyt Viitala, 28, palasi helmikuussa Suomeen vietettyään kolme edellistä kautta ulkomailla. Viitala voitti IFK Mariehamnin paidassa Suomen Cupin vuonna 2015 ja seuraavalla kaudella Veikkausliigan. Pääsarjan mestaruuskaudella hän teki Veikkausliigan yhden kauden nollapeliennätyksen pitäen maalinsa puhtaana 18 ottelussa.
4. Otso Virtanen, KuPS
Virtasen, 26, nimi ei kenties ole tullut riittävän usein esille KuPS:n viime kauden mestaruusjoukkueesta puhuttaessa, vaikka hän kuuluikin sen takuumiehiin. Turkulaislähtöinen Virtanen pelasi uransa parhaan kauden ja osoitti varsinkin syksyn ratkaisupeleissä, kuinka kovan luokan veräjänvartija hän on. Hän päästi ylemmän loppusarjan viidessä pelissä yhteensä vain yhden takaiskun.
3. Arnold Origi, HIFK
Kenialaisvahti on pidetty pelaaja kotimaassaan ja HIFK:ssa. Origi, 36, pelasi viime vuonna 12 ottelussa, kunnes loukkasi kätensä heinäkuun alussa, eikä pystynyt enää pelaamaan. Sitä ennen hän kilpaili jopa kauden parhaan maalivahdin tittelistä.
2. Mika Hilander, Ilves
Veikkausliigan viime kauden paras maalivahti. Ilves-kippari Hilander, 36, on tasaisen hyvä suorittaja, jolla ei juuri heikkouksia ole. Ulottuvainen tamperelaistorjuja on lisäksi hyvä avaamaan peliä.
1. Antonio Reguero, HJK
Jos Hilander oli viime kauden paras maalivahti, on Regueron, 37, suoritustaso ollut Veikkausliigan torjujista viime kausina johdonmukaisesti korkeimmalla. Espanjalaisvahti jätti RoPS:n neljän kauden jälkeen ja teki viime lokakuussa sopimuksen HJK:n kanssa. Regueron pestaus oli osoitus siitä, että Klubi haluaa palata mestariksi pian.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta