33-vuotias kolumbialaiskärki harkitsee uransa lopettamista – taso pudonnut huimasti vuosien saatossa: ”Ilmoitan päätöksestäni pian”
Kuva: Getty Images
Jackson Martínez siirtyi viisi vuotta sitten kovin odotuksin Portosta Atléticoon.
Martínez oli tehnyt Portossa hurjaa jälkeä. Viimeisellä Porto-kaudellaan kolumbialainen tykitti komeat 32 maalia. Yhteensä Martínez pelasi Portossa 136 ottelussa, joissa syntyi 92 maalia.
Atléticossa Martínez floppasi pahasti. Syyskauden aikana syntyi vain kolme maalia ja Atlético myi miehen tammikuussa 2016 Kiinan pääsarjassa pelaavan Guangzhoun riveihin noin 40 miljoonalla eurolla. Vuodet Kiinassa olivat vaikeita ja loukkaantumisten täyttämiä.
Martínez palasi Portugaliin viime kaudeksi siirryttyään Portimonensen paitaan. Päättynyt kausi päättyi putoamiseen. Martínez teki 24 sarjaottelussa vain yhden maalin.
Kolumbian A-maajoukkueessa 40 ottelua pelannut ja muun muassa MM-kisoissakin esiintynyt Martínez harkitsee 33-vuotiaana uransa lopettamista.
– En ole vielä tehnyt sataprosenttisesti sitä päätöstä, mutta olen harkinnut asiaa yli vuoden ajan. Ilmoitan päätöksestäni pian. Oli se sitten mikä tahansa. Urani jatkaminen olisi minulle riski. Tässä fyysisessä kunnossa en voi antaa kaikkeani jalkapallolle, Martínez viittasi loukkaantumisiin.
Jos ammattilaisura jalkapalloilijana päättyy, on Martínezilla valmiina toisenlainen ura. Hyökkääjä nimittäin julkaisi vuosi sitten rap-albumin.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”