Bayern München juhlii taas uutta pokaalia – Lukas Hradecky ei onnistunut estämään Bayernin cup-mestaruutta
Kuva: Getty Images
Bundesliigan voittanut Bayern München sai jälleen palkintokaappiinsa täytettä lauantai-iltana, kun se kukisti Bayer Leverkusenin Saksan cupin loppuottelussa maalein 4−2.
Bayern voitti Saksan cupin myös viime vuonna. Yhteensä Saksan jättiseuralla on cup-mestaruuksia nyt 20 kappaletta, peräti 14 enemmän kuin toiseksi eniten cupeja voittaneella Werder Bremenillä.
Bundesliigan voiton ja cup-mestaruuden ansiosta Bayern Münchenillä on oiva mahdollisuus tällä kaudella jopa triplaan, sillä se taistelee edelleen Mestarien liigan voitosta.
Leverkusenin maalissa torjui Huuhkajien ykkösmaalivahti Lukas Hradecky. Bayern oli ottelussa kuitenkin selvästi vahvempi osapuoli, joten suomalainen ei mahtanut maalillaan tappiolle mitään.
Bayern johti ottelua tauolla jo 2−0, kun 16. minuutilla onnistunut David Alaba ja 24. minuutilla osunut Serge Gnabry veivät joukkueensa kahden maalin karkumatkalle.
Robert Lewandowski lisäsi Bayernin johdon 3−0:aan illan ensimmäisellään tunnin kohdalla. Sven Bender kavensi eron kahteen maaliin vain muutama minuutti Lewandowskin maalin jälkeen, mutta puolalainen iski toisellaan pelin 4−1:een varsinaisen peliajan lopulla.
Leverkusenin Kai Havertz onnistui rangaistuspotkusta vielä lisäajan neljännellä minuutilla, mutta 4−2-kavennusmaali oli lopulta laiha lohtu Bayern Münchenin voittaessa ansaitusti Saksan cupin.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne