Miika Juntunen KPV:n romahduksesta: ”Harjoiteltiin sitä kakskytä minuuttia”
KPV sai Miika Juntusen aikakaudelle unelma-alun, kun se kukisti valmentajansa ensimmäisessä ottelussa Ykkösen sarjajumbo SJK Akatemian 4-0. Sunnuntaina edessä oli paluu maanpinnalle, kun kotikentällä Kokkolassa koitti tyly selkäsauna toisessa Pohjanmaan paikallisottelussa. Jaro haki KPV:ltä pisteen samoin 4-0 -numeroin 1 500 katsojan todistaessa tapahtunutta.
Jaro meni menojaan jo ensimmäisellä jaksolla. Markus Kronholm ja Joni Remesaho veivät vieraat kahden maalin karkumatkalle jo ennen avausjakson puoltaväliä. Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella Ykkösen maalipörssin kärkeen noussut Severi Kähkönen ja Anthony Olusanya kaksinkertaistivat voittolukemat.
Miika Juntunen harmitteli pelinjälkeisessä haastattelussaan pelaajien asennetta ja kurinalaisuuden puutetta. Harjoitusten opit eivät siirtyneet sellaisinaan suoraan peliin.
– Joukkue romahti vanhaan syntiin. Puuttui kurinalaisuus, asenne ja päättäväisyys. Henkilökohtaisia virheitä oli paljon. Kaksi ensimmäistä maalia tulivat samalta laidalta, Juntunen toteaa KPV TV:n haastattelussa.
– Perjantaina vielä harjoiteltiin, että hyökätään palloon boksissa. Se mua nyrppii kaikesta eniten.
– Näin keskiviikkona, ettei me hyökätty palloon tarpeeksi, niin me harjoiteltiin sellainen kakskytä minuuttia. Pantiin boksiin palloja ilmassa ja maassa, ja hyökättiin kiinni. Sitten kun tulee peli, niin kaksi ensimmäistä maalia tulee sillä lailla. Kyllä se harmittaa, että harjoituksissa onnistutaan, mutta pelissä jäykistytään, valmentaja puuskahtaa.
Mitään positiivista Juntunen ei omiensa esityksestä löytänyt.
– Joukkue on vielä henkisesti niin pehmeä. Kolmas ja neljäs maali olivat vähän kosmetiikkaa, mutta pelistä puuttui taistelutahto ja tunne. Puhuminen ja kaikki oli tipotiessään.
– Juttelin pelaajien kanssa ja kysyin, onko tämä mentaalipuolen asia vai onko tämä fyysisen puolen asia? Enhän minä fyysisen puolen asialle voi viikossa mitään tehdä. Mentaalipuolen sain kuntoon keskiviikkoon mennessä, mutta miten se nyt tipahti tänne?
– Oliko liikaa yleisöä? Jännittääkö kotipeli, jännittääkö paikallispeli? Ihan mahdoton sanoa, kun en ole heidän korvien välissään vielä tarpeeksi ollut.
Miika Juntusen pressi: Pelaajat bussin alle, mentaali -ja fyysisellä puolella ongelmat ja ens viikolla juostaan treeneissä.
Maestrossa itsessään ei mitään vikaa.
On varmasti helvetin hienoa olla @kpvedustus jalkapalloilija tällä hetkellä.
Sääliksi käy pelaajia. #Ykkönen #KPV
Maestrossa itsessään ei mitään vikaa.
On varmasti helvetin hienoa olla @kpvedustus jalkapalloilija tällä hetkellä.
Sääliksi käy pelaajia. #Ykkönen #KPV
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin