Naisten Suomen Cup jatkuu pitkän tauon jälkeen – välierissä Vantaan derby
Naisten Suomen Cupia pelattiin viimeksi helmikuun puolivälissä, kun selvitettiin neljä välieräjoukkuetta. Koronaviruspandemian takia cup-otteluihin tuli viiden ja puolen kuukauden tauko, mutta vihdoin elokuun alkajaisiksi päästään pelaamaan cup-välieriä.
Päivän ensimmäisessä ottelussa kohtaavat Kansallista Liigaa johtava TiPS sekä Naisten liigaa 2010-luvulla hallinnut PK-35 Vantaa. Kyseessä on siis Vantaan paikallisottelu.
Joukkueet kohtasivat Kansallisessa Liigassa kolme viikkoa sitten. Tuolloin sarjassa tappioitta yhä oleva TiPS oli parempi maalein 2-0. Sen jälkeen joukkue on kuitenkin menettänyt kapteeninsa ja parhaan maalintekijänsä Roosa Ariyon loppukaudeksi sairastuvalle.
– Joukkueen vireystila on hyvä. Meillä on alla henkisesti tärkeä voitto (Åland Unitedista), joka toi taas lisää uskoa omaan tekemiseen. Alkukaudesta meillä on usein ollut paljon maalipaikkoja, mutta maalinteko on ollut vaikeaa, haastajana peliin lähtevän PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen kommentoi ottelua seuran verkkosivuilla.
Toisessa välierässä kohtaavat tasapistein Kansallisen Liigan sijoilla neljä ja kolme olevat Åland United ja KuPS. KuPS pudotti helmikuun puolivälierissä suomenmestaruutta puolustavan HJK:n maalein 4-3 ja on ollut tällä kaudella Kansallisen Liigan ylivoimaisesti tehokkain joukkue.
– Molemmat joukkueet tulevat hakemaan jatkopaikkaa kaikin keinoin. Tulossa on fyysisesti tämän kauden kovin peli. Se sopii meille hyvin, sillä meiltäkin löytyy kovaa fysiikkaa ja vahvaa voimaa, KuPS:n valmentaja Ollipekka Ojala ennakoi KuPS:n nettisivuilla.
KuPS:n Gentjana Rochi johtaa Kansallisen Liigan maalitilastoa kahdeksalla tekemällään maalilla.
Naisten Suomen Cupin finaali pelataan sunnuntaina 4.10. Finaalin pelipaikka arvotaan välierien pelaamisen jälkeen 3.8. ja finalistien kotikenttien välillä. Välierissä kohtaavat TiPS ja PK-35 Vantaa sekä Åland United ja KuPS. Finaali tulee pelata cupin finaalin puitteet täyttävällä stadionilla, joita välieräjoukkueiden kotistadioneista ovat Myyrmäen stadion, Wiklöf Holding Areena sekä Kuopion keskuskentän jalkapallostadion.
Ottelu TiPS-PK-35 Vantaa alkaa kello 16 ja ottelu Åland United-KuPS kello 17.
Lähde: Palloliiton kotisivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan