Ilves – HJK: Klassikko-ottelu Ratinassa
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga
Ilves – HJK
Sunnuntai 13.09. klo 18:30
Sunnuntaina pelataan vain yksi Veikkausliigaottelu, mutta se on sitäkin klassisempi: Ilves isännöi Ratinassa HJK:ta. Viikolla molemmat joukkueet kärsivät tappiot: Ilves joutui tunnustamaan sadepelissä Hongan paremmaksi ja HJK kärsi Stadin derbyssä tappion HIFK:lle todella tapahtumarikkaan ottelun päätteeksi.
Ilveksen otteet ovat vaihdelleet pitkin kautta. Hyökkäykseen on hankittu lisää vahvuutta ja ehkä loppukauden ratkaisu tulee olemaan lauantaina kakkosjoukkueessa lupaavasti debytoinut Gaetan Missi Mezu. Ilveksellä on ollut ongelmia loukkaantumisten kanssa ja sunnuntainakin riveistä puuttuvat ainakin Ilari Mettälä, Naatan Skyttä, Iiro Järvinen sekä Baba Mensah. Jarkko Wiss onkin peluuttanut laajaa rinkiä ja antanut vastuuta myös nuorille lupauksille.
HJK kärsi torstaina HIFK:lle tappion, mutta oli epäilemättä ottelussa epäonninen ja olisi ansainnut jopa voiton. Tämän tappion myötä siis joukkueen voimalukuja ei tarvitse säätää mihinkään. Toki pelaajien pelitahti maajoukkuekomennuksineen on hengästyttävä, mutta toisaalta tätä varten Klubin rinki on laaja ja laadukas. Klubilla on edelleen harminaan loukkaantumisia, mutta Bubacar Djaló palaa pelikieltonsa kärsittyään muonavahvuuteen.
Lyö vetoa ottelusta:
Molemmat joukkueet tulevat tähän peliin tappiosta sisuuntuneena, mutta Klubi on tällä hetkellä melko lailla kovaluokkaisempi yhdistelmä. Klubin voittajakertoimet on hinnoiteltu oikein, mutta runsasmaalisuus maksaa vetomarkkinoilla yllättävänkin hyvin. Molempien joukkueiden otteluissa on viime aikoina tapahtunut, joten vähintään kolmeen maaliin voi kohtuullisella panoksella sijoittaa: vetosuositus on Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 1,92. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman