KuPS-tähti Ilmari Niskanen liittyi saksalaisseuraan monivuotisella sopimuksella – ”Saamme hänessä nälkäisen, dynaamisen ja hyvin lahjakkaan pelaajan”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura kertoi torstaina, että sen laitahyökkääjä Ilmari Niskanen siirtyy ulkomaille. Savon Sanomat uutisoi tuoreen Huuhkaja-debytantin liittyvän Ingolstadtiin, ja perjantaina Niskasen, 22, uusi seura vahvisti siirron.
Saksan 3. Ligassa pelaava Ingolstadt kertoo tiedotteessaan, että Niskanen on solminut seuran kanssa ”monivuotisen” sopimuksen. Transfermarkt-sivuston mukaan kyseessä on kolmen vuoden diili.
KuPS saa Niskasesta seurahistoriansa suurimman siirtokorvauksen, mutta summa pidetään salassa. KuPS on myös neuvotellut jatkosiirtoprosentit, mikäli Niskanen siirtyy urallaan Ingolstadtista eteenpäin.
Niskanen kertoo Ingolstadtin sivuilla, että siirrosta Saksaan keskusteltiin jo hyvissä ajoin.
[readmore from=KuPS]
– Olennainen syy siirtooni on tapa, miten Schanzer (Ingolstadtin lempinimi) teki töitä minut saadakseen. Keskustelut olivat koko ajan erittäin miellyttäviä, ja seuralla on kunnianhimoisia tavoitteita.
– Tarkkailimme Ilmaria muun muassa muutama viikko sitten Suomessa. Hän ilmaisi jo hyvissä ajoin, että halusi ehdottomasti siirtyä Schanzeriin. Saamme hänessä nälkäisen, dynaamisen ja hyvin lahjakkaan pelaajan, joka on vielä uransa alussa ja josta voi tulla pitkällä aikajänteellä joukkueemme keskeinen rakennuspalanen, kommentoi Ingolstadtin tekninen johtaja Florian Zehe.
Niskanen on Ingolstadtin viides hankinta alkavan kauden alla. Ingolstadt pelaa ensimmäisen sarjaottelunsa 3. Ligassa sunnuntaina Uerdingeniä vastaan.
Vuonna 2004 kahden seuran fuusiosta syntynyt FC Ingolstadt 04 pelasi kausina 2015-16 ja 2016-17 Saksan korkeimmalla tasolla Bundesliigassa ja seuraavat kaksi kautta 2. Bundesliigassa.
Ingolstadt putosi viime kaudeksi 3. Ligaan, mutta oli todella lähellä nousta takaisin toiselle sarjaportaalle jo ensimmäisellä yrittämällä. Ingolstadt tuli sarjataulukossa neljänneksi ja pääsi karsimaan noususta 2. Bundesliigaan, koska 3. Ligan voittanut Bayern Münchenin reservijoukkue ei saanut nousta. Ingolstadt pelasi nousukarsinnassa Nürnbergiä vastaan, mutta joutui pettymään kaksiosaisen ottelun päätyttyä 3-3-tasapeliin. Nürnberg säilytti paikkansa 2. Bundesliigassa vierasmaalisäännön turvin. Sarjapaikan ratkaissut vierasmaali syntyi toisen osaottelun 96. minuutilla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
