Teemu Pukin Norwich putosi viime kauden päätteeksi Englannin Valioliigasta, mutta nähtäisiinkö samassa sarjassa myös ensi kaudella Huuhkajien hyökkääjä. Joel Pohjanpalo nimittäin kertoi MTV:n haastattelussa, että kiinnostusta häntä kohtaan on Valioliigasta ilmaistu (MTV:n juttuun pääsee täältä).

Pohjanpalo kuitenkin korostaa, että pitkällä eivät neuvottelut ole vielä mihinkään suuntaan.

– Bundesliigasta ja Valioliigasta on tullut kyselyitä. Kyselyitä summista ja näin poispäin. Mitään konkreettista ei missään nimessä tällä hetkellä ole, Bayer Leverkusenin kärkimies vastasi.

– Ainoa, mitä tiedän, kun maajoukkuepelit päättyvät, lähden takaisin Leverkuseniin. 12. päivä alkaa Saksan cup ja 20. päivä jatkuu Bundesliiga.

– Totta kai kaikki haluaisivat pelata Valioliigassa, ja sen takia me juuri tutkitaan, mitä vaihtoehtoja siellä olisi.

Pohjanpalolla on Leverkusenin kanssa sopimusta vielä kaksi vuotta jäljellä. Leverkusenin hyökkäyspäästä ovat poistumassa todennäköisesti Kai Havertz ja mahdollisesti myös Kevin Volland ja Lucas Alario. Näin kilpailutilanne on kevenemässä, sillä tulopuolelle on toistaiseksi huhuttu vain Patrick Schickiä.

Näyttöjä Pohjanpalo antoi joka tapauksessa viime kauden jälkipuolikkaan aikana paljon, sillä hän teki puolen kauden lainapestillään HSV:ssä yhdeksän maalia 14 ottelussa. Hampurin mahtiseura ei kuitenkaan onnistunut nousemaan Bundesliigaan.

– Harmi, että ei noustu. Eikä voi oikein sanoa, että olisi se ansaittu. Voidaan ihan itseämme syyttää, että ei noustu, Pohjanpalo kuittasi.

– Henkilökohtaisesti ajatellen olin vain lainalla, eikä ollut osto-optiota, joten tiesin, että takaisin mennään Leverkuseniin. Tavallaan olin aika lähellä nappisuoritusta ja sain juuri, mitä hainkin.

Tänä vuonna siirtoikkuna sulkeutuu poikkeuksellisesti vasta lokakuun alussa. Vaikka Pohjanpalon vauhti oli koronatauon jälkeen hurjaa, saattaa vammahistoria vaikuttaa ainakin siirtosummaan.

[readmore from=Pohjanpalo-Joel]

– Olin 2,5 kautta sivussa ja nyt ollut vain puoli vuotta kunnossa, mikä omalla kohdalla vaikuttaa siihen siirtosummaan ja painaa sitä totta kai alaspäin. Se tuo riskiä seuralle.

– Ainoa, mitä voin sanoa, että kaikki on kunnossa, eikä ole mitään ongelmia. Vaikka on tullut Helsingissäkin vedettyä tekonurmella, niin siinäkään ei ole mitään ongelmia, Pohjanpalo kertoi MTV:lle.