Näistä joukkueista löytyy KuPS:n vastustaja playoff-kierroksella, jos liettualaisjoukkue kaatuu – arvonta edessä tänään

Veikkausliigan puolustava mestari KuPS teki torstaina ison uroteon, kun se pudotti Eurooppa-liigan karsintojen toisella kierroksella jatkosta viime kaudella lohkovaiheessa nähdyn Slovan Bratislavan. KuPS oli ottelussa tappiolla niin jatkoajalla kuin rankkarikisassakin, mutta nousi molemmissa hienosti viime hetkillä rinnalle ja lopulta ohi (lue raportti ottelusta täältä).
KuPS kuittaa voitosta ja pääsystä kolmannelle karsintakierrokselle UEFA:lta 280 000 euron palkintosumman. Kolmannella kierroksella se kohtaa kotikentällään liettualaisen Sūduvan. Ottelu pelataan torstaina 24.9.
Sūduva on voittanut kolme perättäistä Liettuan-mestaruutta ja on europeleistä tuttu joukkue. Lohkovaiheessa sitä ei ole kuitenkaan vielä koskaan nähty, vaikka vuosina 2017-2019 Sūduva esiintyi kolme kertaa peräkkäin Eurooppa-liigan playoff-kierroksella. Tällä kaudella Sūduva pudotti ensin jatkosta virolaisen Flora Tallinnan rangaistuspotkukilpailussa, mutta hävisi sitten kotonaan israelilaiselle Maccabi Tel Aviville maalein 0-3.
Vaikka kolmas kierros on vielä pelaamatta, arvotaan neljännen eli viimeisen karsintakierroksen otteluparit jo tänään. Arvonta alkaa Suomen aikaa kello 15.
KuPS:lla (ja Sūduvalla) on arvonnassa viisi mahdollista arpaa ja seitsemän mahdollista vastustajaa. Sijoitettujen korissa on kaksi joukkuetta ja sijoittamattomien korissa neljä joukkuetta tai joukkueparia. Mikä tahansa näistä voidaan siis arpoa KuPS:lle vastaan.
Sijoitettujen korissa ovat viime kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa pelannut Dinamo Zagreb sekä Eurooppa-liigan lohkovaiheessa taitojaan esitellyt Young Boys Bern. Kivikovia vastustajia siis kumpikin.
Sijoittamattomien puolella oletettu lähtötaso putoaa selvästi. Sieltä KuPS voi saada vastaansa voittajan pareista Floriana-Flora Tallinn tai Djurgården-CFR Cluj tai sitten albanialaisen Tiranan.
Mestarien polku, arvontaryhmä 1
Sijoitettujen kori:
Young Boys (SUI)
GNK Dinamo (CRO)
Sijoittamattomien kori:
Floriana (MLT) vs Flora Tallinn (EST)
Tirana (ALB)
KuPS (FIN) vs Sūduva (LTU)
Djurgården (SWE) / CFR Cluj (ROU)
[readmore from=KuPS]
Toisin kuin Mestarien liigassa, Eurooppa-liigassa myös playoff-kierros pelataan yksiosaisena. Kotijoukkue arvotaan, kuten aiemminkin. Ottelut pelataan lähtökohtaisesti torstaina 1. lokakuuta. Playoff-kierroksen voittajat selviytyvät Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.
Kaikkia playoff-kierroksen arvontaan osallistuvia joukkueita ja näiden arvontaryhmiä voi katsastella UEFA:n kotisivuilta tämän linkin takaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan