TPS – FC Haka: Pienten marginaalien ottelu
Veikkausliiga
TPS – FC Haka
Keskiviikko 09.09. klo 18:30
Keskiviikon Veikkausliigasta nostetaan alakerran kamppailu TPS:n ja FC Hakan välillä. Ottelu on molemmille hyvin tärkeä, sillä joukkueet ovat viimeistä edellisillä sijoilla peräkkäin taulukossa ja eroa on vain yksi piste. Sarjanousijat haluavat kaikin keinoin välttää ranskalaisen visiitin Veikkausliigaan ja siksi tässä ottelussa on korkeat panokset.
TPS on piristynyt Jonatan Johanssonin valmennuksessa, mutta maalinteko on turkulaisille edelleen vaikeaa. TPS on vahvistanut joukkuetta siirtoikkunan aikana ja Johansson on antanut peliaikaa niille pelaajille, joita työnteko on tuntunut eniten kiinnostavan. Maaottelutauon aikana TPS koki takaiskun, kun joukkueen keskikentällä mukavasti esiintynyt Jesper Karlsson loukkaantui ja miehen kausi on ohi. Myös Juhani Pikkarainen on poissa muutaman viikon.
Hakan suurin ongelma Veikkausliigassa on ollut vuotava puolustus. Tätä ongelmaa palkattiin valmennustiimiin ratkomaan Sami Hyypiä. Vaikkei huuhkajalegendalla suuria näyttöjä valmennuspuolelta olekaan, pystyy hän varmasti auttamaan joukkuetta. Lisäksi akuuttia topparipulaa paikattiin hankkimalla Luiyi de Lucas. Lisäksi Niklas Friberg on kuntoutunut ja palaa koskilaisten alakertaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Ottelusta on syytä odottaa tasaista pienten marginaalien ottelua. Lisäksi ottelun tärkeys voi heijastua taktiikoissa ja laskea maaliodotusarvoa. Kaikkein eniten vetomielessä tässä ottelussa kiinnostaakin vähämaalisuus. Korkeintaan kaksi maalia tuo lunastuksen vetosuositukselle, joka on Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 1,83.
tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa.
Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut