Viime vuonna Barcelonassa, nyt Italian kakkostasolla – tunnettu jalkapallokulkuri löysi uuden seuran
Kuva: Getty Images
Ghanan maajoukkueen entinen keskikenttäpelaaja Kevin Prince-Boateng on tehnyt Italian toiselle sarjaportaalle nousseen AC Monzan kanssa sopimuksen, joka sisältää option yhdestä lisävuodesta.
Boateng, 33, siirtyy Monzaan sarjatasoa korkeammalta Fiorentinan joukkueesta. Hänen siirtonsa Serie B:n sarjanousijaan selittynee sillä, että Monzan omistaa Silvio Berlusconi ja seuran puheenjohtajana toimii Adriano Galliani, jotka olivat hankkimassa häntä AC Milaniin viime vuosikymmenen alussa.
Berliinissä syntynyt Boateng on tullut tunnetuksi jalkapallomaailman kiertolaisena, joka vaihtaa maisemaa tiuhaan tahtiin. Monza on jo hänen 13. seuransa ammattilaisurallaan. Aiemmin Boateng on pelannut Italian lisäksi myös Saksassa, Englannissa ja Espanjassa ja edustanut kaikenlaisia ja kokoisia seuroja. Vielä viime vuonna hän pelasi lainalla viisinkertaisessa Mestarien liigan voittajassa Barcelonassa.
Pääsarjatasolle tähtäävä Monza on panostanut joukkueeseensa isolla kädellä hankkimalla täksi kaudeksi toistakymmentä uutta pelaajaa. Kauden avausottelussaan Monza pelasi 0-0-tasapelin SPAL:n kanssa.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”