Koronapandemia pani futiskalenterin tänä vuonna uusiksi, ja niinpä kesän siirtoikkunakin venyi selvästi syksyn puolelle. Tänään siirtoikkuna kuitenkin sulkeutuu Euroopan suurimmissa liigoissa, eli käsillä on niin sanottu ”Deadline Day”.

Englannissa, Espanjassa ja Ranskassa siirtoikkuna menee kiinni Suomen aikaa klo 1 ensi yönä. Saksassa ja Italiassa ollaan hieman aiemmin liikkeellä. Bundesliigan siirtoaika umpeutuu tänään kello 19 ja Serie A:n kello 21.

Isoja liikkeitä odotetaan vielä siirtoikkunan päätöspäivänä ainakin Barcelonalta, Manchester Unitedilta ja Bayern Müncheniltä. Koostamme tähän juttuun kiinnostavimpia seurattavia.

Barcelona pyrkii saamaan tänään vielä kaksi pitkään havittelemaansa vahvistusta. Sen tähtäimessä ovat Lyonissa pelaava Hollannin maajoukkuehyökkääjä Memphis Depay sekä Manchester Cityn nuori toppari Éric García. Molempien saapuminen riippuu kuitenkin siitä, saako Barcelona omia pelaajiaan kaupaksi. Lähtijöiden jonossa ovat Manchester Unitedin havittelema Ousmane Dembélé sekä Borussia Dortmundiin yhdistetty Jean-Clair Todibo.

Manchester Unitedilla on kiireitä odotettavissa muutenkin, sillä joukkueen uskotaan vahvistuvan kokeneella uruguaylaishyökkääjällä Edinson Cavanilla. Cavani on vapaa agentti, joten periaatteessa häntä ei siirtoikkuna sido. Mestarien liigan kokoonpanot pitää kuitenkin rekisteröidä vuorokautta siirtoikkunan sulkeutumista myöhemmin (keskiviikkona klo 01 Suomen aikaa), joten käytännössä Cavaninkin sopimus halutaan valmiiksi viimeistään huomenna.

Bayern München hankki eilen Espanyolista Marc Rocan, mutta kiireitä sillä pitää edelleen, sillä Bayernin huhutaan hankkivan tänään vielä kolme vahvistusta. Pysyvästä siirrosta puhutaan laitapakki Bouna Sarrin ja hyökkääjä Eric-Maxim Choupo-Motingin kohdalla, mutta Douglas Costan on määrä saapua Juventuksesta lainalle.

Juventus keventää kokoonpanoaan siksi, jotta se saisi kiinnitettyä Fiorentinasta 22-vuotiaan Federico Chiesan. Chiesan kohdalla puhutaan myös lainasta, mutta ensi vuonna aktivoituvalla ostovelvoitteella. Fiorentina puolestaan on hankkimassa Chiesan korvaajaksi Napolista José Callejonia.

Kiinnostavaa on myös nähdä, toteutuuko Dele Allin mahdollinen siirto Paris Saint-Germainiin. Alli on jäänyt José Mourinhon Tottenhamissa pienelle peliajalle, ja PSG:n on huhuttu olevan hänestä kiinnostunut.

SuomiFutis seuraa luonnollisesti myös, tapahtuuko siirtotakarajalla suomalaispelaajia koskevia siirtoja. Tiettävästi ainakin maalivahti Niki Mäenpää etsii uutta seuraa. Mäenpää on tätä nykyä vapaa agentti, joten siirtoikkuna ei tosin häntä sido.

Genkin laitapuolustaja Jere Urosta on huhuttu Celticiin, mutta huhut ovat hieman vaienneet. Rangersin Glen Kamara kuuluu myös siirtoikkunan kestohuhuihin, mutta siirto tänään vaikuttaa epätodennäköiseltä. Entä siirtyisikö Jesse Joronen siirtotakarajalla pois Serie B:hen pudonneesta Bresciasta?

Juttua on muokattu 5.10. kello 13.54. Niki Mäenpää ei ole enää Bristol Cityn pelaajalistoilla.