Mestarien liiga -seurat kuluttivat uusiin pelaajiin yli 1 500 miljoonaa euroa – ykköstuhlari löytyy Valioliigasta

Tänään se alkaa, jalkapallon Mestarien liiga. Seurajoukkuejalkapalloilun himotuimmasta pokaalista taistelee tuttuun tapaan 32 joukkuetta, kahdeksaan alkulohkoon jaettuna. Pokaalia nostellaan 29. toukokuuta Istanbulissa – edellyttäen, ettei koronapandemia puutu raskaasti peliin.
Tuttua on sekin, että nykyjalkapalloilussa menestys maksaa. Vaikka koronakriisi onkin kurittanut seurojen taloutta, kuluttivat 32 lohkovaiheen joukkuetta yhteensä 1 554 miljoonaa euroa uusiin pelaajiin tämänkin kesän ja alkusyksyn siirtoikkunassa. Siis yli puolitoista miljardia.
Siirtomarkkinoiden ykköstuhlaaja oli Valioliigan Chelsea, joka hankki uusia vahvistuksia kaikkiaan 247,2 miljoonalla eurolla. Chelsea siis törsäsi lähes kuudesosan kokonaissummasta yksin. Chelsean kalleimpia hankintoja olivat Timo Werner, Kai Havertz, Ben Chilwell, Hakim Ziyech ja Edouard Mendy.
[readmore from=Mestarien-liiga]
Myös toiseksi suurin kuluttaja tulee Valioliigasta, nimittäin Manchester City. City käytti uusiin pelaajiin reilut 163 miljoonaa euroa. Tärkeimmät hankinnat olivat liki tuttuun tapaan puolustajia: 68 miljoonan euron Ruben Dias ja 45,3 miljoonan euron Nathan Aké.
Espanjan La Ligan seurat juhlivat viime vuosikymmenellä monena vuonna niin Mestarien liigassa kuin Eurooppa-liigassakin, mutta tämä siirtokesä oli niiden osalta maltillisempi. Chelsea käytti yksin vain niukasti enemmän rahaa uusiin pelaajiin kuin neljä La Liga -seuraa yhteensä. Barcelona hankki pelaajia 125 miljoonalla eurolla, Atlético Madrid 65,5 miljoonalla ja Sevilla 64,5 miljoonalla. Real Madrid ei kuluttanut uusiin pelaajiin senttiäkään.
Lähde: AS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”