Nouseeko Yhdysvaltain A-maajoukkue uudelle tasolle? – Chelsea-laituri innoissaan: ”Meillä ei ole ollut koskaan näin paljon ykköskorin pelaajia”

Yhdysvaltain A-maajoukkue tekee parhaillaan nousuaan kohti jalkapallomaailman huippua.
Maajoukkue on kokenut vuosien saatossa nuorennusleikkauksen. Landon Donovanin ja Clint Dempseyn kaltaiset pelaajat ovat päättäneet uransa, mutta Yhdysvallat on silti pysynyt kilpailukykyisenä joukkueena.
Tänä päivänä Yhdysvaltain A-maajoukkueessa on Christian Pulisicin, Sergiño Destin, Giovanni Reynan ja Weston McKennien kaltaisia nuoria potentiaalisia pelaajia, jotka kaikki pelaavat Euroopan parhaimmissa seuroissa.
Chelseaa edustava Pulisic on innoissaan Yhdysvaltain A-maajoukkueen uudesta sukupolvesta.
– On tunteellista nähdä, millainen joukkue meillä on. Tiedän, että koko maailma sanoo niin, mutta se todella pitää paikkansa. En usko, että meillä olisi ollut koskaan tällaista joukkuetta kasassa. Meillä ei ole koskaan ollut näin paljon ykköskorin pelaajia. Nyt pelaajamme pelaavat Euroopan parhaissa seuroissa. Tämä on huikeaa, Pulisic totesi CBS:lle.
– Meistä on todella hienoa päästä pelaamaan yhdessä ja jatkamaan yhteishenkemme ja kemiamme kehittämistä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Miika Koskela siirtymässä Toni Korkeakunnaksen alaisuuteen
- IF Gnistan teki peliliikkeitä siirtomarkkinoilla
- Djurgårdenin urheilujohtaja puhui Matias Siltasen tilanteesta: ”Jos se olisi hyvä vaihtoehto hänelle ja seuralle…”
- HJK putosi europeleistä – Miika Nuutinen: ”Esityksemme ei ollut missään nimessä huono”
- Virallista: Niko Hämäläinen ei jatka KuPSissa
- Richard Jensen jätti Aberdeenin – siirtyy Kreikkaan
- HJK:lle järkyttävä pettymys ja Ilvekselle kunnon selkäsauna
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Komento FC Hakassa vaihtuu: väliaikaisvalmentaja ehti olla pestissään kaksi päivää, toimitusjohtaja hyppää apuvalmentajaksi
- Francesco Tottin poika, 19, virallisti uransa lopettamisen
- Djurgårdenin urheilujohtaja puhui Matias Siltasen tilanteesta: ”Jos se olisi hyvä vaihtoehto hänelle ja seuralle…”
- IF Gnistan teki peliliikkeitä siirtomarkkinoilla
- Miika Koskela siirtymässä Toni Korkeakunnaksen alaisuuteen
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- Virallista: Niko Hämäläinen ei jatka KuPSissa
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Näkökulma: Naisjalkapalloilun väheksyminen on inhimillistä
- Richard Jensen jätti Aberdeenin – siirtyy Kreikkaan
- HJK putosi europeleistä – Miika Nuutinen: ”Esityksemme ei ollut missään nimessä huono”