Tim Väyrynen ratkaisi Stadin Derbyn upealla sisääntulolla: ”Olen todella iloinen, että onnistuin siinä”
Kuva: Juha Tamminen
Tim Väyrynen nousi Stadin Derbyn sankariksi, kun Helsingin Jalkapalloklubi voitti Helsingin IFK:n luvuin 3-0 sunnuntai-iltana (lue lisää).
Ottelu oli pitään maaliton, eikä HJK onnistunut millään murtamaan HIFK:n tiukkaa puolustusta. Väyrysen sisääntulo käänsi kuitenkin pelin, kun hän puski pallon sisään kamppailun 73. minuutilla.
27-vuotias kärkimies ehti olla kentällä vain alle kaksi minuuttia, jonka jälkeen maaliverkot heiluivat. Hetkeä myöhemmin HJK sai myös pilkun Väyrysen laukauksesta.
Mitä valmentaja sanoi, kun hän heitti sinut kentälle?
– ”Käy ratkaisemassa peli”. Sitä multa haluttiin ja se on mun homma. Olen todella iloinen, että onnistuin siinä, Väyrynen hymyili leveästi pelin jälkeen.
LUE MYÖS: Taisteluun europaikoista pientä selkeyttä – KuPS:lle paha takaisku, Filip Valencic onnistui vihdoin
– Onneksi pystyin rauhassa katsomaan tilanteen loppuun ja laittamaan sen itsevarmasti sisään. Se oli todella tärkeä maali ja tämä oli iso voitto meille. Me näytettiin, että loppuun asti pelaamalla myös derbystä voi vääntää 3-0-voiton. Fanit ovat varmasti tyytyväisiä.
[readmore from=Stadin-Derby]
Väyrynen on pelannut tällä kaudella vaihtelevasti avauksessa ja saanut vain harvoin täysiä minuutteja Veikkausliigassa. Siitä huolimatta tilille on kertynyt jopa kahdeksan maalia sekä muutama maalisyöttö.
– Mä olen itse tyytyväinen omaa kauteeni. Peliminuutteihin nähden mä oon tehnyt tosi hyvin maaleja. Suomen Cupissa rooli on tosi iso ja Veikkausliigassa maalit ovat olleet myös tosi tärkeitä, Väyrynen jatkoi.
– Voin siis olla todella tyytyväinen tähän kauteen, ja kun mestaruus haetaan niin voin olla entistä tyytyväisempi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista