UEFA Nations Leaguen neljäs ottelukierros jatkui keskiviikkoiltana ympäri Eurooppaa.

Huuhkajat voitti aiemmin keskiviikkona Irlannin Olympiastadionilla 1-0. Lue otteluraportti täältä.

Huuhkajien lohkossa pelaava Wales kaatoi Bulgarian vieraskentällä maalein 1-0 ja nousi siten takaisin lohkon kärkipaikalle. Jonny Williams vastasi Walesin voittomaalista viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä.

Vuoden 2018 MM-kisafinalistit Ranska ja Kroatia iskivät yhteen Zagrebissa. Antoine Griezmann vei Ranskan jo alussa johtoon. Nikola Vlasic toi isännät tunnin kohdalla, mutta Kylian Mbappé iski Ranskan voittomaalin varttia myöhemmin.

Lissabonissa Portugali voitti Ruotsin tyylipuhtaasti 3-0. Ilman koronavirustartunnan saanutta Cristiano Ronaldoa pelannut Portugali pisti ottelun pakettiin jo avausjaksolla Bernando Silvan ja Diogo Jotan maaleilla. Jota osui toistamiseen myös toisella jaksolla.

Tanska kukisti Englannin vieraskentällä Christian Eriksenin rangaistuspotkumaalin myötä. Englanti pelasi tunnin ajan vajaalla. Harry Maguire otti kaksi tyhmää keltaista korttia ensimmäisen puolen tunnin aikana ja jätti joukkueensa vajaalle.