Suomi jatkoi voittojen tiellä Nations Leaguessa varmistaen paikkansa B-liigassa. Irlanti kaatui Fredrik Jensenin osumalla 1-0. Jensen kiitti vastuusta ja jatkoi maalien mättämistä. Lukas Hradecky pelasi myös maalinsuulla huippuottelun.

Suomen päävalmentaja Markku Kanerva teki kolme muutosta avauskokoonpanoon Bulgaria-ottelusta. Todella kovaa rasitusta sietänyt Jukka Raitala aloitti ottelun vaihtopenkiltä, ja hänen tilallaan nähtiin Albin Granlund. Lisäksi Ilmari Niskasen korvasi oikealla laidalla Pyry Soiri, joten oikea laita meni kokonaan uusiksi Bulgaria-ottelusta.

Kolmas muutos oli se, että hyökkäykseen nostettiin Teemu Pukin aisapariksi kovassa maalivireessä ollut Fredrik Jensen. Joel Pohjanpalo aloitti ottelun vaihtopenkiltä. Jensen onnistui maalinteossa viime ottelussa Bulgariaa vastaan sekä edellisessä Irlanti-ottelussa Jensen teki voittomaalin.

Irlannin avaus oli ennakoidun kova, vaikka joukkue onkin kärsinyt poissaoloista. Irlannin avauksesta peräti kahdeksan pelaajaa tuli Valioliigasta.

Huuhkajat

@Huuhkajat
𝐀𝐯𝐚𝐮𝐬𝐤𝐨𝐤𝐨𝐨𝐧𝐩𝐚𝐧𝐨 I 🇫🇮🆚🇮🇪 I Mitä mieltä olet, kommentoi alle! 💬👇

Päävalmentaja Markku Kanerva on nimennyt avauksensa illan otteluun.

Ottelu alkaa klo 19. Suorana: Nelonen, Viaplay, V Sport jalkapallo ja Ruutu klo 18.

#Huuhkajat #FINIRL #UNLfi #MeOlemmeSuomi

Ireland Football ⚽️🇮🇪

@IrelandFootball
TEAM NEWS | Finland v Ireland

@dara_oshea_ makes his senior international debut 👏

A front three of Connolly, Maguire and Horgan as Jayson Molumby keeps his place in the side 👍

#COYBIG | #FINIRL

Pukilla huippusaumat

Avaukseen noussut Jensen sai heti ensi hetkistä kokea Irlannin puolustuksen kovuuden. West Bromwichin väkivahva toppari Dara O’Shea tuli pääpalloon sellaisella voimalla, että Jensen joutui hakemaan vauhtia kentän laidalta. Jensen kuitenkin selvisi pienellä happihyppelyllä ja palasi nopeasti kentälle.

Suomi avasi peliä alhaalta lyhyillä syötöillä. Oikea keskuspuolustaja Joona Toivio kuitenkin näytti pariin otteeseen erinomaista syöttövalikoimaansa. Toivio pystyi muutaman kerran puhkomaan koko Irlannin prässin pidemmillä syötöillä, joiden jälkeen Suomi pääsi heti hyökkäämään. Toivio ottaa Suomen toppareista usein pelinavaamisen vastuun ja syystäkin.

Irlanti pyrki hyökkäämään pääsääntöisesti laidoilta. Keskityksiä pelattiin boksiin ja vähänkään vaarallisemmat vapaapotkut annettiin keskityksinä boksiin. Suomen puolustus kesti kuitenkin tilanteet hyvin.

Suomen parhaat paikat ensimmäisellä puoliajalla aukesivat Teemu Pukille, joka oli ennen Irlanti-ottelua pelannut kolme viimeistä maaottelua ilman täysosumia.

Ensimmäinen hyvä tekopaikka tuli kuitenkin huippuvireessä olevalle Glen Kamaralle noin vartin kohdalla. Toivio avasi jälleen mallikkaasti peliä pidemmällä syötöllä, jonka jälkeen Suomi pääsi hyökkäämään oikealta. Avaukseen nousseet Soiri ja Granlund loivat laidalle 2vs1-tilanteen. Granlund pelasi lopulta laidalta syötön takaviistoon boksin ulkopuolelle. Kamara laukoi suoraan syötöstä, mutta laukaus suuntautui päin Irlannin maalivahti Darren Randolphia.

Pukki pääsi kolmeen kertaan laukomalla ensimmäisellä puoliajalla. Ensimmäinen laukaus tuotti Suomelle ensimmäisen kulmapotkun. Seuraavat tilanteet olivat jo todella vaarallisia. 37. minuutilla Soiri ja Taylor pelasivat hyvin yhteen oikealla laidalla boksin tuntumassa. Soiri haastoi ja meni pelaajasta ohi, jonka jälkeen syöttö lähti oikea-aikaisesti boksiin Pukille. Pukin laukaus viuhui kuitenkin takatolpasta metrin verran ohi. Pukki ajautui boksin sisällä pieneen kulmaan.

Vielä ennen taukovihellystä Kamara teki hyvän katkon, josta Suomi lähti nopeasti hyökkäämään. Pukki sai paljon tilaa etupuolelleen. Tilanne muistutti hieman vastaavanlaista nopeaa tilanteenvaihtoa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan, josta Pukki iski lopulta komeasti pallon maaliin tolpan kautta. Tällä kertaa Pukin boksin tuntumasta lähtenyt laukaus meni joitain senttejä vasemmalta ohi maalin.

Irlantikin sai muutaman tekopaikan ensimmäisellä puoliajalla. Brightonissa pelaava Aaron Connolly pääsi pariin otteeseen laukomaan boksin ulkopuolelta kohtalaisen hyviltä paikoilta. Toinen laukaus meni Lukas Hradeckyn syliin ja toinen lähti kohti Pohjoiskaarretta.

Ensimmäisellä puoliajalla Suomi hallitsi palloa 54-prosenttisesti ja vei maalintekoyritykset 4-3. Laukaukset maalia kohti menivät tasan 1-1.

Niskanen sisään

Tauolla Markku Kanerva suoritti yhden vaihdon. Avukseen nostettu Pyry Soiri tuli vaihtoon ja kentälle tuli väkevästi maajoukkueeseen sisään tullut Ilmari Niskanen. Soiri onnistui ensimmäisellä puoliajalla vähintäänkin kohtalaisesti.

Niskanen on kuitenkin ollut lyhyellä maajoukkueurallaan todella vakuuttava oikealla laidallaan, kun taas Soiri on useammin nähty vasemmalla. Niskanen avasi maalitilin Huuhkajissa viime viikolla Puolaa vastaan, ja Bulgariaa vastaan Ingolstadtin laituri pelasi 87 minuuttia varsin hyvin.

Vajaan tunnin kohdalla nähtiin, mihin suuntaan peli saattoi olla menossa. Molemmat joukkueet ovat lähtökohtaisesti parhaimmillaan nopeissa tilanteenvaihdoissa. Lyhyessä ajanjaksossa mentiin jokaisen pallonriiston jälkeen nopeasti eteenpäin. Isot tilat hyödynnettiin nopeasti ja vajaan kymmenminuuttisen verran kilometrejä ei säästelty.

Suomelle syntyi omat paikkansa. Kamara käytti tilan ja syötti lopulta ahtaaseen väliin boksin sisään Pukille, jolta tila loppui kesken, lopulta pallo kimposi takaisin Kamaralle, joka tykitti päin Irlannin puolustajaa.

Irlanti sai myös pian oman huippupaikkansa nopeasta hyökkäyksestä. Laitapuolustaja Enda Stevens löysi itsensä lopulta aina hyökkäyksen kärjestä, mutta hänen nostonsa osui Suomen onneksi yläriman ja tolpan ristikkoon. Suomi selvisi säikähdyksellä.

Aina sama mies

Peli aaltoili vahvasti toisen puoliajan ensimmäisellä puoliskolla. Kumpikaan joukkue ei odotellut, kun edessä olevaa tilaa oli mahdollista hyödyntää.

Viime aikoina vahvasti Huuhkajissa esiintynyt Robert Taylor oli myös Irlantia vastaan isossa pallollisessa roolissa. Tällä kertaa Taylor hakeutui enemmän palloon vasemmalla laidalla kuin taskuissa kymppialueella. Reilun tunnin kohdalla Taylor haastoi väkevästi Matt Dohertya pyrkien boksiin. Pallo kuitenkin karkasi rajasta yli ja Taylor meni maihin. Yleisö vaati kovaan ääneen rankkaria. Sitä ei tullut.

Randolph antoi maalipotkun nopeasti peliin, mutta huolimattomasti. Pukki haistoi tilanteen hyvin ja riisti pallon. Pukki käänsi laidalla nopeasti katseen kohti keskustaa ja syötti kovan pallon maalin eteen. Jensen oli jälleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pienen pompun jälkeen Jensenillä oli helppo työ siirtää Suomi johtoon. Osuma oli kovassa maalivireessä olevalle Jensenille jo kolmas onnistuminen kolmannessa peräkkäisessä Nations Leaguen ottelussa. 1-0.

Huuhkajat

@Huuhkajat
MAAAALI! Teemu Pukki katkoo Irlannin avauksen ja Fredrik Jensen siirtää Suomen 1-0 johtoon! [1-0] #FINIRL #UNLfi #Huuhkajat

Sitkeää puolustamista

Suomen topparipari täydentää toisiaan ihailtavalla tavalla. Toivio on erinomainen pelinavaaja, ja hän kantaa yleensä enemmän pallollista vastuuta. Paulus Arajuuren tehtävä on katkoa ja voittaa kaksinkamppailut. Suomen puolustaminen yleensä onnistuu, kun tämä tehtävänjako toimii pelin sisällä.

Irlantia vastaan Toivio ja Arajuuri olivat jälleen erinomaisia. Huomionarvoista on myös Arajuuren ja Toivion erinomaisesti täydentävä maalivahti ja ajoittain liberonakin pelaava Lukas Hradecky. Kun tämän kolmikon peli kulkee, Suomen peli kulkee.

Hradecky torjui voiton

Irlanti sai Suomen maalin jälkeen odotetusti painetta. Ensimmäisellä puoliajalla pariin otteeseen kokeillut Connolly pääsi 74. minuutilla kokeilemaan pienestä kulmasta Hradeckya, joka ei horjunut.

Suomen pelaaminen on pallollisena pitkälti kulkenut Glen Kamaran kautta. 76. minuutilla Kanerva katsoi, että keskikentälle tarvitaan tuoreita jalkoja puolustamiseen. Rasmus Schüller tuli Kamaran tilalle. Vaihdon jälkeen alkoi voiton puolustaminen. Suomi antoi pallonhallinnan Irlannille, joka alkoi vyörymään laidoilta kohti Suomen maalia.

Voitot vaativat aina erinomaisia suorituksia koko joukkueelta. Kun Suomen pallollisen pelin kuningas Kamara asteli vaihtoon, esiin nousi Suomen paras jalkapalloilija Lukas Hradecky.

Hradecky venyi ottelun loppuhetkillä kahteen upeaan huipputorjuntaan. 87. minuutilla Doherty puski, mutta Hradecky torjui. Lisäajalla Ronan Curtis puski vielä paremmasta paikasta, mutta Hradecky torjui. Suomi voitti huippusuoritusten avulla jälleen kerran, mutta joukkueena pelaten.

Voiton myötä Suomi nousi ainakin hetkellisesti lohkon kärkeen. Wales pelaa oman ottelunsa Bulgariaa vastaan myöhemmin illalla. Samalla Suomi varmisti myös paikkansa Nations Leaguen B-liigassa.