Etelä-Afrikan MM-kisoissa Ranskaa kaatamassa ollut puolustaja menehtyi auto-onnettomuudessa
Kuva: Getty Images
Entinen Etelä-Afrikan maajoukkuepuolustaja Anele Ngcongca on kuollut. Ngcongca sai surmansa varhain maanantaiaamuna auto-onnettomuudessa kotimaassaan Etelä-Afrikassa. Hän oli kuollessaan 33-vuotias.
Ngcongca pelasi Bafana Bafanan maajoukkueessa 52 ottelua vuosina 2009-2016. Hän kuului maansa MM-kisajoukkueeseen kotikisoissa vuonna 2010. Ngcongca pelasi kisoissa yhdessä ottelussa, mutta samalla kenties siinä tärkeimmässä, sillä kyseessä oli alkulohkon päätösottelu, jossa Etelä-Afrikka järkytti kisojen suosikkeihin lukeutunutta Ranskaa ottamalla 2-1-yllätysvoiton. Molempien joukkueiden kisat päättyivät lohkovaiheeseen.
Oikeana laitapuolustajana pelannut Ngcongca edusti vuosina 2007-2015 belgialaista KRC Genkiä, Jere Urosen nykyistä seuraa. Hän siirtyi Genkistä lainalle ranskalaiseen Troyesiin kesällä 2016, puoli vuotta ennen Urosen saapumista seuraan.
Vuodesta 2016 lähtien Ngcongca edusti eteläafrikkalaista Mamelodi Sundownsia. IOL-sivuston mukaan hän oli aikeissa siirtyä vuoden lainasopimuksella Durbanissa pelaavan AmaZulun joukkueeseen sovittuaan seuran kanssa siirrosta viime perjantaina. Siirto ei kuitenkaan toteutunut Ngcongcan menetettyä kohtalokkaasti autonsa hallinnan, ja henkensä.
Ngcongca voitti urallaan muun muassa Belgian-mestaruuden, kahdesti Belgian cupin sekä kerran Afrikan Mestarien liigan.
We’re saddened by the passing of former Sundowns defender Anele Ngcongca. Our condolences are with his friends and family.
RIP Anele.
RIP Anele.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
