FC Honka solmi tärkeitä jatkosopimuksia – Veikkausliigasta kokemusta yhteensä 560 ottelun verran
FC Honka on solminut jatkosopimukset tulevasta kaudesta puolustajien Henri Aallon ja Konsta Rasimuksen sekä keskikenttäpelaaja Duarte Tammilehdon kanssa.
Espoolaisseurassa jalkapallo-oppinsa saanut Aalto, 31, on aloittamassa neljättä peräkkäistä kauttaan Hongassa. Hän on urallaan edustanut myös Seinäjoen Jalkapallokerhoa, saksalaista VfB Oldenburgia ja lyhyesti Grankulla IFK:ta, mutta valtaosan urastaan hän on viettänyt keltamustapaidassa. Aalto on pelannut Hongassa kaikkiaan 246 ottelua ja Veikkausliigassa 233.
– Olen jo useamman vuoden lähestynyt jokaista uutta kautta ja jatkosopimusta siten, että jatkan niin kauan, kun koen sekä haluavani omistautua pelaamiselle että voivani kehittyä ja olla hyödyksi joukkueelle. Nämä kohdat täyttyvät edelleen. Eräänä keskeisenä tekijänä voisin myös mainita, että saan pelata joukkueessa, jonka pelitapa ja harjoituskulttuuri vastaavat omia ihanteitani, sekä joka on seurana minulle kaikkein tärkein ja rakkain. Se merkitsee lopulta paljon, Aalto kommentoi Hongan sivuilla.
Rasimus, 29, edusti Honkaa ensimmäisen kerran vuosina 2009-2011 ja palasi seuraan kaudelle 2017, mistä lähtien hän on jatkanut Espoossa. Hän on kantanut urallaan myös IFK Mariehamnin, PK-35 Vantaan ja Turun Palloseuran paitoja, mutta pisimpään hän on viihtynyt Hongassa pelaten seurassa kaikkiaan 154 ottelua. Veikkausliigassa Rasimus on esiintynyt 149 kertaa.
– Jatkan Hongassa hyvillä mielin. Olen ollut tyytyväinen, Hongassa on ollut hyvä pelata ja toivottavasti saamme viime vuosien tasaisen hyvälle suorittamiselle jatkoa ja pystyisimme kehittymään vielä lisää. Yritetään pitää viime vuosien tapaan suoritustaso tasaisena ja kehittää peliä edelleen. Nyt kun pääsimme toista kertaa Eurooppa-liigan karsintoihin, niin pyritään siihen, että matka siellä ei tyssäisi tällä kertaa yhteen matsiin. Toki toiveissa on myös kirkastaa edellisen kauden pronssi ja kuluneen kauden neljäs sija kirkkaampaan, Rasimus kiteyttää.
Tammilehto, 30, pelasi Hongassa kausilla 2011-2012 ja pelasi välillä TPS:ssa, IFK Mariehamnissa ja FC Lahdessa, kunnes palasi Espooseen kaudeksi 2017. Hän on pelannut Hongassa 127 ottelua ja Veikkausliigassa 178.
– Honka halusi jatkaa ja kun itsekin halusin, ratkaisu oli sikäli helppo. Koen edelleen kehittyväni Hongassa sekä jalkapalloilijana että ihmisenä joka päivä. Olen aina kokenut Hongan jalkapalloilulliseksi kodikseni, jossa on hyvä olla. Joka päivä olen tullut hymy huulilla töihin ja se varmasti jatkuu yhä. Tietysti yksi tekijä on myös mahdollisuus menestyä. Se, että pystymme kilpailemaan Suomen huipulla vuodesta toiseen. Ensi kaudelle ei vielä joukkueen tavoitteita ole lyöty lukkoon, mutta varmasti menestyminen niin Veikkausliigassa kuin Euroopassakin on asia, jota tavoittelemme jälleen. Uskon, että sekä seurana että pelaajiston suhteen meillä on mahdollista olla kotimaassa hyvällä tasolla ja myös haastaa vahvasti europeleissä muiden maiden seuroja, Tammilehto sanoo.
Henri Aalto, Konsta Rasimus ja Duarte Tammilehto pukevat keltamustan paidan päälleen myös tulevalla kaudella.
Lue lisää
#MeOllaanHonka #Veikkausliiga
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé


