”Mahtavaa” – Schalken päävalmentaja hehkutti 19-vuotiaan suomalaislupauksen ensimmäistä maalia Bundesliigassa
Kuva: Getty Images
Toppari Malick Thiawista tuli perjantai-iltana tuorein suomalainen maalintekijä Saksan Bundesliigassa, kun hän puski Schalken osuman 1–1-tasapelissä Stuttgartia vastaan.
Thiaw, 19, sanoo Schalken verkkosivuilla, ettei erikoistilannemaali tullut suinkaan vahingossa.
– Tutkimme tätä skenaariota harjoituksissa. Annoin Aminelle (Harit) merkin, ja hän pelasi pallon täydellisesti. Minun ei yksinkertaisesti tarvinnut kuin puskea pallo maaliin, nuorukainen kertaa.
[readmore from=Thiaw-Malick]
Liigaottelu oli Thiawille uran kuudes. Viime kaudella hän teki kahdeksan maalia U19-joukkueessa.
– Pidän maalinteosta, vaikka olen puolustaja. Se on yksi parhaista tunteista.
Thiaw kuitenkin painottaa, että päällimmäinen tunne Stuttgart-ottelun jälkeen oli pettymys.
– Olisin ollut onnellisempi maalistani, jos olisimme voittaneet pelin. Joukkue on tärkeämpi kuin yksilö.
Schalken päävalmentaja Manuel Baum jakoi suomalaiselle ansaitut kehut.
– Olin todella tyytyväinen hänen esitykseensä. Hän taklasi hyvin alakerrassa ja pelasi pallon kanssa hyvällä itseluottamuksella. On mahtavaa, että tämän kaiken lisäksi hän teki myös maalin.
LUE MYÖS:
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”