Suurseurat apajille, David Alaba saatavilla korvauksetta – Bayern München vahvisti jatkoneuvottelujen päättyneen

© Kuva: Getty Images

Kuusi kertaa Itävallan vuoden jalkapalloilijaksi valittu David Alaba on profiloitunut vahvasti yhden seuran mieheksi. Alaba siirtyi Bayern Münchenin organisaatioon jo 16-vuotiaana kesällä 2008 ja on edustanut seuran värejä siis jo yli 12 vuotta.

Nyt tuo pitkään jatkunut yhteistyö on päättymässä. Puolustuksen ja keskikentän yleismiehenä tunnetun Alaban sopimus päättyy ensi kesään ja Bayern Münchenin puheenjohtaja Herbert Hainer vahvisti eilen jatkosopimusneuvottelujen päättyneen.

– Viikonlopun aikana syntyi uusi tilanne, Hainer kertoi sunnuntai-iltana Bayerische Rundfunkin ”Blickpunkt Sport” -ohjelman haastattelussa.

– Teimme jo kauan sitten Davidille ja hänen agentilleen meidän mielestämme erittäin hyvän tarjouksen.

Hainerin mukaan osapuolet sopivat tuolloin neuvottelujen takarajaksi lokakuun lopun, sillä ”Bayern halusi aikaa saada selvyyden niin tärkeälle pelipaikalle”. Alaba edustajineen ei kuitenkaan ollut sopimustarjoukseen tyytyväinen, joten takarajan mentyä tiet erkanevat.

– Emme kuulleet eiliseen mennessä heistä mitään, joten urheilujohtaja Hasan Salihamidzic kysyi vielä agentilta asiasta. Vastaus kuului, että tarjous ei tyydytä vieläkään ja meidän pitäisi harkita asiaa lisää.

– Sen jälkeen me päätimme vetää tarjouksen kokonaan pois pöydältä. Se tarkoittaa sitä, että uutta tarjousta ei tule.

Vielä 12. lokakuuta Salihamidzic oli todennut haastattelussa, ettei seurajohto halua asettaa Alaballe paineita tai takarajoja.

– David on meidän pelaajamme ja on pelannut seurassa 12 vuotta. Emme leiki hänen kanssaan mitään leikkejä, Salihamidzic totesi tuolloin.

Nyt Hainer kertoi kuitenkin seuran vetäneen tiukan linjan, ja kausi näyttää jäävän Alaban viimeiseksi. Se kiinnostaa varmasti Euroopan suurseuroja, jotka saavat aloittaa vuodenvaihteen jälkeen vapaasti neuvottelut Alaban kanssa. Siirtokorvausta hänestä ei tarvitse maksaa.

Aiemmin laitapuolustajana ja keskikentän pohjalla pelannut Alaba on siirtynyt viime aikoina enemmän keskuspuolustukseen. Tällä kaudella hän on pelannut Bayernin avauksessa seitsemässä ottelussa. 28-vuotias Alaba valittiin viime kaudella Mestarien liigan tähdistöön Bayernin voitettua hienosti triplamestaruuden. Itävallan A-maajoukkueessa hän on pelannut 74 ottelua, joissa maaleja on syntynyt 14.

Päivitys juttuun 2.11. kello 15 David Alaban kommentoitua uutisia Bayernin lehdistötilaisuudessa. Näin Alaba tilannetta arvioi:

– Eilisillan jälkeen en voi sanoa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Kukaan ei ole puhunut kanssani virallisesti. En ole ollut yhteyksissä muihin seuroihin. Olisin halunnut seuran sisäisten asioiden pysyvän sisäisinä. Huhut summista eivät pidä paikkaansa. Olen pettynyt ja loukkaantunut.

Lähteet: Kicker ja Transfermarkt