Diego Maradona menehtyi viime viikon keskiviikkona. 60-vuotiaana kuollut Maradona menehtyi sydänpysähdykseen.

Maradonaa Argentiinan A-maajoukkueessa, Sevillassa ja Boca Juniorsissa valmentanut legendaarinen Carlos Bilardo ei tiedä vieläkään Maradonan kuolemasta.

Bilardo valmensi Argentiinan A-maajoukkuetta vuonna 1986, jolloin Argentiina ja Maradona kruunattiin maailmanmestareiksi.

Bilardo kärsii merkittävistä terveysongelmista, jonka vuoksi 82-vuotias entinen huippuvalmentaja on sairaalassa.

Bilardon lähipiiri kertoi argentiinalaismedioille, että sairaalan henkilökunta joutui sammuttamaan Bilardon television Maradonan kuoltua, jottei Bilardo saisi tietää tapahtuneesta median välityksellä.

Tieto Maradonan kuolemasta saattaa vaikuttaa dramaattisesti Bilardon terveyteen, joten konkarin lähipiiri miettii parhaillaan, miten hänelle kerrotaan Maradonan menehtymisestä.

– Maradonan kuolema on medioiden ykkösuutisena neljä, viisi tai 20 päivää. Se vaikeuttaa asiasta kertomista, koska Bilardo katsoo paljon televisiota ja otteluita, Bilardon veli Jorge totesi Cielo Sportsille.

– Puhuin Óscar Ruggerin (entinen huippupelaaja ja Maradonan joukkuetoveri) kanssa ja hän kokoaa muutaman ihmisen porukan, jotka menevät katsomaan, missä kunnossa Bilardo on. Katsomme, miten hän reagoi uutiseen ja mitä sitten tapahtuu. Maradona on ollut suuri osa Bilardon elämää.

Lähde: MARCA