AC Milan pitkän kaavan kautta cupissa jatkoon – maalivahti ajettiin vaihtopenkiltä ulos
Kuva: Getty Images
AC Milan selvitti tiistaina tiensä Italian cupin puolivälieriin, mutta ratkaisi jatkopaikkansa vasta rangaistuspotkukilpailun kautta. Varsinaisella peliajalla sen paremmin AC Milan kuin Torinokaan eivät maaleja tehneet. Viime kaudella joukkueet kohtasivat cupissa myös, ja tuolloin Milan eteni jatkoon jatkoajalla tekemänsä maalin avulla. Nyt oli siis vielä vähän tiukempaa.
Milan ja Torino kohtasivat jo toistamiseen vain kolmen päivän sisällä. Lauantaina Milan voitti Serie A -ottelun 2-0, ja nyt joukkueet lähtivät uuteen kohtaamiseen vahvasti muuttuneilla kokoonpanoilla. Lauantaina ensimmäiset viisi minuuttia loukkaantumisensa jälkeen pelannut Zlatan Ibrahimovic oli nyt ensimmäisen kerran Milanin avauskokoonpanossa sitten marraskuun 22. päivän. Zlatan pelasi ottelussa 45 minuuttia.
72. minuutilla AC Milan toivoi erotuomarilta turhaan rangaistuspotkua. Vaihtopenkillä istunut joukkueen ykkösvahti Gianluigi Donnarumma protestoi tilannetta turhankin painokkaasti ja sai perä-perää kaksi varoitusta. Niinpä Donnarumma on pelikiellossa Coppan seuraavalla kierroksella, ja torjuntavastuun saanee tuolloinkin 34-vuotias kakkosvahti Ciprian Tatarusanu.
[readmore from=AC-Milan]
Rangaistuspotkukilpailussa kymmenestä laukojasta yhdeksän onnistui. Ainoa yrityksessään epäonnistunut oli Torinon neljäs laukoja, venezuelalainen Tomas Rincon, jonka yrityksen Tatarusanu torjui. Torinon viidentenä vetäjänä rankkarinsa upotti maalivahti Vanja Milinkovic-Savic, mutta sekään ei vieraita pelastanut, kun Milanin viides ampuja Hakan Calhanoglu onnistui.
AC Milan kohtaa puolivälierissä joko Interin tai Fiorentinan.
Lähde: Football-Italia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa