Katso: Manchester United esitteli todellista komiikkaa sarjajumboa vastaan – tällaista lahjamaalia annetaan harvoin edes pubiliigassa

Valioliigan sarjakärjessä viime viikot majaillut Manchester United kärsi keskiviikkoiltana todella yllättävän kotitappion, kun sarjajumbo Sheffield United haki Old Traffordilta täydet sarjapisteet 2-1-voitolla.
Joukkueiden lähtökohdat otteluun olivat täysin päinvastaiset. Manchester Unitedilla oli allaan 13 ottelun tappioton putki Valioliigassa, kun taas Sheffield United oli voittanut kauden 19 valioliigaottelustaan ainoastaan yhden. Näistä lähtökohdista tuskin kukaan osasi odottaa, mitä tuleman piti.
Itse ottelu oli odotetusti Manchester Unitedin hallintaa, mutta Sheffield Unitedin tiivis puolustusmuuri piti isännät poissa vaarallisilta maalipaikoilta.
Avausjakson puolivälissä Kean Bryan puski Sheffield Unitedin yllätysjohtoon, joka kesti aina pitkälle toiselle puoliajalle asti, kunnes Manchester Unitedin kippari Harry Maguire puski kotijoukkueen tasoihin.
”On vain ajankysymys, milloin Manchester United tekee johtomaaliin”, tämä oli varmasti monen ottelua seuranneen ajatus tasoitusosuman jälkeen.
Johto- ja voittomaalin iski kuitenkin Sheffield United, joka on vähintään kakkukahvit velkaa monelle Manchester United -pelaajalle. Ihan vain siitä syystä, että tällaista lahjamaalia annetaan harvoin edes pubiliigassa.
Maaliin johtanut tilanne sai alkunsa Sheffield United -pelaajan matalasta keskityksestä maalin edustalle. Maguire katkaisi keskityksen hyvin, mutta sen jälkeen nähtiin tapahtumasarja, jossa riittää komiikkaa.
Maguire tökkäsi pallon omalle maalivahdilleen, David de Gealle, joka syötti pallon suoraan takaisin vastustajalle. Puolustuksen merkkausvirheen myötä Sheffield Unitedin hyökkääjä Oliver Burke pääsi yrittämään maalintekoa, mutta Axel Tuanzebe katkaisi tilanteen – tosin sen verran huolimattomasti, että pallo päätyi jälleen vastustajalle.
Kolmatta lahjaa Sheffield United ei enää jättänyt käyttämättä.
Täysin vapaana koko hyökkäyksen ajan rangaistusalueella ollut Burke pääsi yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä jo toistamiseen, Anthony Martialin seistessä vieressä kuin tikku siinä kuuluisassa..
Burken laukaus oli suuntautumassa kohti De Geaa, mutta Tuanzebe venytti jalkansa pallon eteen kohtalokkain seurauksin. Pallo kimposi englantilaistopparin polvesta yläriman kautta maaliin ja Sheffield United pääsi juhlimaan.
Manchester Unitedin puolustuspelaaminen tarjoaa komiikkaa:
Mikäli yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?