”Murtuisin, jos olympialaiset perutaan” – Jalkapalloilijoiden keskuudessakin suuri huoli Tokion olympiakisojen kohtalosta
Kuva: Getty Images
Koronapandemia on jyllännyt maailmalla jo toista vuotta, eikä loppua vielä ihan lähitulevaisuudessa näy, vaikka rokotteita onkin jo alettu jakaa. Jalkapallosarjat kuitenkin pyörivät – pääsääntöisesti ilman katsojia – ja kesän EM-turnauskin uskotaan pelattavan.
Viikonloppuna mediassa levisi kuitenkin tietoja, että Japanissa harkitaan vakavasti ensi kesälle siirrettyjen olympialaisten perumista kokonaan. Jos tähän valitettavaan päätökseen ajaudutaan, on se luonnollisesti armottoman kova isku monille uransa tähtihetkeen tähdänneelle urheilijalle. Heihin lukeutuu myös vuoden 2019 Ballon d’Or -voittaja Megan Rapinoe, joka kuvaili mahdollisuutta olympialaisten perumisesta hyvin tunteikkaaseen tapaan.
– Se olisi hirveää. Henkilökohtaisesti murtuisin. Monet joukkuetoverini murtuisivat myös, jos heiltä jäisi tärkeä turnaus kokonaan väliin, mutten kuitenkaan usko, että kisoja enää uudestaan lykätään, Rapinoe arveli.
– Joku kertoo meille kyllä jossain vaiheessa, mitä tapahtuu. Siihen saakka jatkamme harjoittelemista ja peliemme pelaamista.
35-vuotias Rapinoe kuitenkin korosti, että ymmärtää pandemian vakavuuden, ja asioita on välillä pakko panna tärkeysjärjestykseen.
– Ymmärrämme, että olemme keskellä globaalia pandemiaa. Oma kotimaamme on yksi pahimmin koetelluista maista tai maista, joissa tilanne on hoidettu huonoimmin.
– Keskitymme kuitenkin valmistautumaan kisoihin joka päivä. Lopulta joku kertoo meille kyllä, perutaanko kisat vai ei.
170 A-maaottelua pelannut Rapinoe lukeutuu puolustavan maailmanmestarin USA:n johtaviin pelaajiin. USA on voittanut olympiakultaa viimeksi vuonna 2012, ja se lukeutuu turnauksen voittajasuosikkeihin yhdessä Japanin, Ison-Britannian ja Hollannin kanssa.
[readmore from=Tokion-olympialaiset]
Naisten turnaukseen osallistuu kaikkiaan 12 maata. Toisin kuin miesten olympiaturnauksessa, naiset pelaavat kisoissa A-maajoukkueilla. Miesjoukkueet pelaavat alle 23-vuotiailla pelaajilla, täydennettynä kolmella yli-ikäisellä.
Mikäli olympialaisia ei päätetä perua, pelataan jalkapalloturnaukset Japanissa 21.7.-7.8.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui