Uudesta hyökkääjäparista innostunut Zlatan Ibrahimovic: ”Uskonko Scudettoon? Uskon Zlataniin”
Kuva: Getty Images
39-vuotias Zlatan Ibrahimovic johti jälleen joukkojaan edestä, kun hän johdatti AC Milanin 2-0-vierasvoittoon Cagliarista kahdella maalillaan. Zlatan on tehnyt 12 maalia vain kahdeksassa Serie A -ottelussa oltuaan sivussa yhteensä kymmenestä pelistä loukkaantumisten ja koronaviruksen takia.
Ruotsalaishyökkääjän hirmuvireen ansiosta AC Milan keikkuu edelleen Serie A:n kärjessä, kolme pistettä paikallisvastustaja Interiä ja peräti kymmenen pistettä Juventusta enemmän keränneenä. Kausi on puolivälin kynnyksellä, ja niinpä Sky Sportin toimittajat tiedustelivat jo Zlatanilta sitä, uskooko hän punamustien voivan voittavan tällä kaudella mestaruuden? Vastaus tuli taattuun Zlatan-tyyliin:
– Uskonko Scudettoon? Uskon minuun, Zlataniin.
AC Milan on hyvin lähellä vahvistaa hyökkäystään kokeneella kroatialaisella Mario Mandzukicilla, jonka kanssa tehtäisiin loppukauden kattava sopimus. Kymmenen kuukautta pelaamatta ollut Mandzukic on jo saapunut Milanin lääkärintarkastukseen. Zlatan suhtautuu Mandzukicin saapumiseen innostuneesti.
– Sitten meitä on kaksi, joita vastustajat pelkäävät, Zlatan heitti.
Zlatanin omakin sopimus päättyy tähän kauteen, mutta hän on valmis jatkamaan pelaamista myös ensi kaudella. Zlatan täyttää lokakuussa 40 vuotta.
[readmore from=Ibrahimovic-Zlatan]
– Kaikki riippuu nyt (AC Milanin teknisestä johtajasta Paolo) Maldinista. Minä olen täällä onnellinen. Paluuni on muuttanut paljon, Zlatan vihjaa.
– Pelikaverini haastavat minut juoksemaan enemmän. Minä en luovuta, vaan näytän heille, että pystyn juoksemaan kuten he. Tähän mennessä olemme pärjänneet hyvin, mutta vaikein on vielä edessä.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Analyysi: Miksi ei ole olemassa hyviä jalkapalloelokuvia?
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa