FIFA ei hellitä – ex-puheenjohtaja Sepp Blatterille langetettu panna jatkuu vielä pitkään
FIFA tiedotti keskiviikkona kotisivuillaan, että se on jatkanut entisen puheenjohtajansa Sepp Blatterin kieltoa osallistua mihinkään jalkapallotoimintaan. Sveitsiläisen uusi panna on pituudeltaan kuusi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Se astuu voimaan lokakuussa, kun edellinen toimitsijakielto päättyy.
Blatteria syytetään useista FIFA:n eettisen koodin rikkomuksista. Yhtä pitkän pannan sai myös FIFA:n entinen pääsihteeri Jérôme Valcke. Molemmat miehet saivat myös miljoonan Sveitsin frangin eli noin 900 000 euron sakot.
– Herroihin Blatter ja Valcke kohdistuneet tutkimukset kattoivat useita syytöksiä, erityisesti koskien FIFA:n kilpailuihin liittyneitä, FIFA:n huippujohtajille maksettuja bonusmaksuja, sekä useita säädöksiä ja työsopimusten jatkamisia. Lisäksi käsiteltiin sitä, kuinka herra Valcke ohjasi henkilökohtaiset oikeuskulunsa FIFA:n maksettavaksi, tiedotteessa todettiin.
85-vuotiaan Blatterin todettiin rikkoneen lojaaliusvelvoitetta, hyödyntäneen eturistiriitoja ja sekä tarjonneen että vastaanottaneen lahjuksia ja muita etuisuuksia. Valcken todettiin syyllistyneen samoihin asioihin, mutta lisäksi käyttäneen asemaansa väärin.
[readmore from=Blatter-Sepp]
Sepp Blatter toimi FIFA:n puheenjohtajana yhtäjaksoisesti vuodesta 1998 joulukuuhun 2015. Tuolloin sekä Blatter että UEFA:n puheenjohtaja Michel Platini saivat FIFA:lta kahdeksanvuotisen toimintakiellon, jota myöhemmin lyhennettiin kuuteen vuoteen.
Vuonna 2015 purkautuneessa korruptiovyyhdissä on ollut epäiltyinä useita FIFA:n korkea-arvoisia toimihenkilöitä, joista jotkut ovat jo saaneet oikeuden tuomionkin. Epäiltyjä on syytetty petoksista, lahjonnasta ja rahanpesusta muun muassa arvokisaisännyyksien myöntämiseen sekä TV-oikeuksiin liittyen. Tapahtumat nivoutuvat välillisesti myös Qatarin ensi vuoden MM-kisoihin.
Lähde: Guardian
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?