Liverpoolin Jürgen Klopp myöntää: Yksi uran vaikeimmista jaksoista menossa – ”Kunpa voisin sanoa ei”

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp myöntää, että hänellä on meneillään yksi vaikeimmista jaksoistaan 20-vuotisen uransa aikana.
Viime kaudella Liverpool voitti Valioliigan mestaruuden lähes 20 pisteen erolla, mutta tällä hetkellä joukkue on sarjassa kahdeksantena, kun noin kymmenen kierrosta on pelaamatta.
Sunnuntaina Liverpool hävisi kuudetta kertaa peräkkäin kotipelin Valioliigassa, kun Fulham haki pisteet Anfieldilta lukemin 1-0. Ennen alkanutta tappioiden sarjaa Liverpool oli pelannut putkeen 68 sarjapeliä kotonaan häviämättä.
Aiemmin viime viikolla Klopp myönsi, että Liverpool joutuu tosissaan taistelemaan Valioliigan kärkinelikkoon pääsystä. Sunnuntain tappion jälkeen saksalaismanagerilta kysyttiin, onko tämä yksi hänen vaikeimmista jaksoistaan valmentajana.
– Kunpa voisin ei, mutta kyllä tämä on, vastasi Klopp BBC:n mukaan.
– Tämä on äärimmäinen joukkue. Olimme äärimmäisen menestyneitä ja olemme äärimmäisessä tilanteessa nytkin, mutta me taistelemme tästä läpi.
– Jätkistä näkee, että heissä on yhä sitä jotain. Heillä on yhä se kaikki, mutta he eivät tällä hetkellä saa näytettyä sitä.
– Se olisi mestarillinen suoritus, jos joku selvittäisi, miten muutamme sen yhdessä yössä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot