Porton Mestarien liiga -sensaatio ruumiillistui 38-vuotiaaseen Pepeen – ”Jos olisin valmentaja, näyttäisin klipit kaikille toppareille”
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan neljännesvälierien ottelupareista on pelattu valmiiksi vasta neljäsosa, mutta jo nyt pudotuspeleissä on nähty yksi jättiyllätys. Tälläkin kaudella suurin tavoittein kisaan lähtenyt Juventus ei yltänyt edes kahdeksan parhaan joukkoon, kun Porto pudotti sen sensaatiomaisesti jatkosta. Jatkopaikka ratkesi vierasmaalisäännöllä (yhteismaalit 4-4). Porton huimaa temppua vain alleviivaa se, että se pelasi tiistaina yli tunnin yhden miehen alivoimalla (lue raportti ottelusta).
Yksi Porton sankareista oli tietysti kaksi maalia tehnyt Sergio Oliveira, joka osui tolppien väliin sekä rangaistuspotkusta että vapaapotkusta. Todellinen taistelun ruumiillistuma oli kuitenkin kokenut keskuspuolustaja Pepe. 38-vuotias kolminkertainen Mestarien liigan voittaja (kaikki voitot Real Madridista) palasi kotimaahansa Portugaliin tammikuussa 2019, ja osoitti Torinossa, ettei suoritusvarmuus ole hävinnyt minnekään.
Pelattiin jo ottelun 125. minuuttia, kun Pepe putsasi pallon pois rangaistusalueelta puolen minuutin sisällä ensin saksipotkulla ja sitten päällään. Kaikkiaan hän purki pallon pois ottelussa peräti 18 kertaa, joka kerta omalta rangaistusalueelta. Puruista 12 tapahtui päällä. Pepe voitti kaikki ilmakaksinkamppailunsa, suoritti kahdeksan pallonriistoa, blokkasi laukausta ja taklasi kahdesti. Oli toisin sanottuna kaikkialla.
Rio Ferdinand on Pepe's performance vs Juventus: "If I'm coaching at a football club now, I would get clip these clips and clip them up for every centre-half at the club to watch."
38-year-old Pepe made EIGHTEEN clearances against Juventus, all from inside his own box:
✰ 100% aerial duels won
✰ 18 clearances (most)
✰ 12 headed clearances (most)
✰ 8 ball recoveries
✰ 2 blocked shots
✰ 2 tackles made
An absolute titan. (@Footstock)

◎ 19 - Diego Godín vs Leicester (18-04-2017)
◉ 18 - Pepe vs Juventus (09-03-2021)
◎ 18 - Stefan Savić vs Liverpool (11-03-2020)
Diego Simeone is on the phone right now.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Paha seksiskandaali uhkaa imaista monet tähtipelaajat kitaansa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla