Slovakia – Venäjä: Slovakialla parantamisen varaa
Kuva: Getty Images
MM-karsinta
Slovakia – Venäjä
Tiistai 30.03. klo 21:45
MM-karsintojen H-lohko ehtii tällä rupeamalla jo kolmansiin otteluihin. Slovakian ja Venäjän leirissä tunnelmat ovat sangen kaksijakoiset. Slovakia ei voi millään tavalla olla tyytyväinen tähänastisiin tasapeleihin Kyprosta ja Maltaa vastaan. Venäjä sen sijaan aloitti lohkon odotusten mukaan kahdella voitolla Maltasta ja Sloveniasta.
Slovakialle oli tarjolla Maltaa vastaan katastrofi, sillä jalkapallon lilliputti otti ensimmäisen 20 minuutin aikana jo kahden maalin johdon. Stefan Tarkovicin suojateilla riitti ammattiylpeys mönkiä tasoihin toisella puoliajalla, mutta tähänastista saldoa voi kuvata surkeaksi. Joukkue lunasti syksyn jatkokarsinnoissa EM-paikan, mutta esim. ratkaisuottelua Pohjois-Irlantia vastaan ei voi kuvailla varsinaiseksi klassikoksi. Tarkovic voi saada pari puuttuvaa pelaajaa takaisin tähän otteluun.
Venäjä kaatoi Maltan rutiiniesityksellä ja oli huomattavasti tätä laadukkaampaa Sloveniaa vastaan parempi lukemin 2-1. Venäläisten syömähammas kahdessa ensimmäisessä ottelussa on ollut seurajoukkuetasolla Zenitiä edustava Artem Dzyuba, joka on tähän asti tehnyt kolme maalia ja tulee taatusti olemaan vaikea pidettävä myös Slovakian puolustukselle. Venäjän joukkueessa on varmasti voitokkaan alun jälkeen helpompi hengittää, kun kompuroiviin isäntiin vertaa.
Lyö vetoa ottelusta:
Slovakia tarvitsee kovaa tasonnostoa, jotta pysyy Venäjän kyydissä tiistaina. Vieraista on tarjolla pientä ylikerrointa, johon tartutaan hyvin mielin: vetosuositus on Venäjä voittaa ottelun kertoimella 1,92. LYÖ VETO Casino Winnerillä uusille asiakkaille on tarjolla 10 euron ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta! Kun talletat vähintään 10 euroa ja lyöt 1 euron vedon sisään, saat 10 euron ilmaisvedon pelitilillesi. Osuman tullessa käärit nettovoitot taskuusi ilman turhia kierrätyksiä! Lunasta in tarjous näin: 1. Avaa pelitili Casino Winnerille TÄSTÄ. 2. Talleta vähintään 10€ ja lyö 1€ singleveto (minimikerroin 1,50). 3. Saat heti 10€ ilmaisvedon pelitilillesi. LYÖ VETOLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Järkyttävä video Walesin alasarjoista leviää – ”Pidättäkää hänet!”
- Ensimmäinen iso maa uhkaa vetäytyä MM-kisoista
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan