Näkökulma: Päättyykö vuosisadan rakkaustarina repivään eroon? – Suunnitelma Euroopan Superliigasta on pyhäinhäväistys jalkapalloa kohtaan

© Kuva: Getty Images

Valioliigan kärkitaistelussa Leicester, West Ham ja Everton. Liverpoolia, Manchesterin jättiläisiä tai Arsenalia ei mailla halmeilla.

Sevilla, Villarreal ja Real Sociedad taistelemassa keskenään La Ligan mestaruudesta. Atalanta ja AS Roma Serie A:n kärjessä. Ligue 1 ilman Paris Saint-Germainia.

Kuulostaa pöhköltä, eikö totta? Tai vähintäänkin kummalliselta. Tällaisestakin skenaariosta on silti uskallettava alkaa puhua ääneen. On korkea aika.

Jos sunnuntaina julkisuuteen nousseet tiedot 12 suurseuran – kuuden englantilaisen sekä kolmen italialaisen ja espanjalaisen – sitoutumisesta uuteen Euroopan Superliigaan pitävät kutinsa, on edessämme kenties yksi kansainvälisen jalkapalloilun kaikkien aikojen raa’immista ja surullisimmista näytelmistä. Vahvistusta uutiselle odotetaan sunnuntai-iltana puoli kahdentoista aikoihin.

Vakuutus työtapaturmien varalta

Ehkä jotkut innostuvatkin siitä, että kaikki mantereemme absoluuttiset suurseurat olisivat europeleissä varmuudella vuodesta toiseen. Eipä työtapaturmia ole Espanjan tai Saksan jäteille juuri ennenkään tapahtunut, mutta Superliiga toisi kaksi lisäpaikkaa Englannille, joten ”Top Six -joukkueet” voitaisiin varustella aina kuninkuusluokkaa varten. Euroopan Superliiga on valioliigajättien tapaturmavakuutus.

Superliigan suunnitelmissa ei ole kuitenkaan kyse ainoastaan siitä, että seurakolossit hiippailevat UEFA:n tiloihin kakkuvarkaisiin. Hankkeessa puhutaan modernin jalkapalloilun suurimmasta mullistuksesta. Siitä, kuinka urheilullisuus saa lopullisesti väistyä miljoonien tieltä.

UEFA ei tietenkään aio antaa tässä vaiheessa tuumaakaan periksi. Mestarien liiga on UEFA:n tärkeimpiä rahasampoja. Euroopan jalkapalloliitto on rakentanut ja kehittänyt kilpailua hartaudella, ja juuri Mestarien Liigan tuomat TV-tulot ja sponsorirahat auttavat UEFA:a pyörittämään muuta toimintaansa. Jos Superliiga toteutuisi, UEFA:lle jäisi seurajoukkuetasolla vain oma ”torstailiigansa”, jonka vetovoimaisimpia osallistujia olisivat Sevillan, Leicesterin, Porton, Ajaxin ja Napolin kaltaiset sinänsä hienot seurat.

Yksin UEFA:n ei tarvitse tietenkään taisteluaan käydä. Se kertoi pikavauhtia julkaisemassa tiedotteessaan, että sillä on takanaan Englannin, Espanjan ja Italian jalkapalloliittojen, Valioliigan, La Ligan ja Serie A:n sekä kaupan päälle FIFA:n ja kaikkien sen kuuden maanosaliiton tuki. Eli siis käytännössä kaikkien muiden olennaisten tekijöiden paitsi Euroopan Superliigan 12 perustajajäsenen. Niillä on kuitenkin 5,3 miljardia syytä uskoa omaan mammuttimaiseen Superliigaansa – euroissa mitattuna.

Luotijuna on kaahannut jo kauan

Raha on absoluuttisessa huippu-urheilussa ja etenkin joukkuelajeissa se kaikista suurin toiminnan motivoija. Niin suuri, että kaikki järjelliset rajat on jo unohdettu. Ei sitä käy kieltäminen. Voitot ja mestaruudet ovat hieno juttu, mutta upporikkailla omistajilla on muuta mielessä.

Mitä järkeä on ylipäätään siinä, että yhdestä yksittäisestä jalkapalloilijasta voidaan maksaa 222 miljoonan euron siirtokorvaus? Onko tervettä, että FC Barcelonan velkojen on annettu kasvaa yli miljardin euron? Miten ymmärrettävää on, että Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo ovat ansainneet jalkapalloa potkimalla reilusti yli miljardin?

Tämän kaiken mahdollistaa se, että jalkapallofanit ympäri maailman ovat valmiita maksamaan kanavapaketeistaan yhä suurempia summia. Koska tavallisten pääsylippujen hintoja on nostettu esimerkiksi Tottenhamin kotipeleissä liki sataan euroon, tulee seuroista ja pelaajista koko ajan rikkaampia. Miljoonan päälle tulee toinen miljoona, ja pian sen päälle viideskymmenes.

Paitavalmistajat kaupittelevat joka vuosi satasen maksavia uusia nuttuja faneille – joskus kolmea tai neljääkin eri versiota kautta kohti – mutta paitojen ompelijoille maksetaan pelkkiä hiluja. Eikä faneilla ole varaa päästä katsomoon. Luotijunan vauhti on kiihtynyt jo pitkään, mutta ehkä näiden uutisten jälkeen matkustajien kädet jo hamuavat kohti hätäjarrua.

Nyt sirkus on edennyt siihen pisteeseen, että maailman perinteikkäimpiä ja hohdokkaimpia jalkapallosarjoja saatetaan pelata lähivuosina ilman niiden perinteikkäimpiä, arvovaltaisimpia ja suosituimpia seuroja. La Ligaa ilman Real Madridia ja Barcelonaa, Valioliigaa ilman Manchester Unitedia ja Liverpoolia, Serie A:ta ilman Juventusta.

Mahtiseurat voivat julistaa uuden Euroopan Superliigaan perustetuksi, jos niin haluavat. Se on niiden omissa käsissä. Valioliigan jätit tarvitsevat kuitenkin valioliigaorganisaation suostumuksen uuteen kilpailuun liittyäkseen, eivätkä todennäköisesti tule sellaista saamaan. Aluksi asiaa käsittelee Valioliigan kolmehenkinen johtokunta. Kulissien takainen lobbaus lienee ennennäkemätöntä, ja pelin henki on selvä: ovatko sielu ja arvot kaupan?

Jos ja kun johtokunta ei lupaa myönnä, käsiteltäisiin asiaa muiden valioliigaseurojen kesken. Olisiko niillä intressiä antaa Superliigaan osallistuville seuroille lupaa jatkaa Valioliigassa, jos ne samalla tietäisivät, että niiltä itseltään olisi pääsy Superliigaan ja rahakkaimpien pottien ääreen evätty? Siis että neljäntenä olevan West Hamin sijaan Superliigaan menisikin yhdeksäntenä oleva Arsenal, jos esimerkin ottaa tältä kaudelta.

Ei pidä tietenkään luulla, että irtiotto täytenä yllätyksenä tulisi. Liverpool, Chelsea tai Manchester City eivät olisi voittaneet viimeaikaisia mestaruuksiaan ilman upporikkaita taustarahoittajiaan – PSG:stä puhumattakaan. Fanit kuitenkin ottivat kummisedät vastaan ja oppivat hyväksymään tämän, koska menestystä tuli.

Ei ole myöskään järin yllättävää, ettei Bayern München ensimmäisten joukossa mukana ole. Saksa on Euroopan TOP 5 -maista ainoa, jossa on vastustettu ulkopuolisten rahoittajien peliin sekaantumista. ”50+1 -sääntö” on herättänyt tunteita, mutta useimmat bundesliigaseurojen fanit tuntuvat olevan sen puolella – vaikka saksalaisseurat antavatkin kilpailussa tasoitusta muille maille.

Pelaajien tahto ja idealismi UEFA:n puolella

Ehkä UEFA:n vahvin valttikortti tässä showpainissa on se, että EM-kisat on UEFA:n omistama turnaus ja MM-kisat UEFA:n tärkeimmän liittolaisen FIFA:n kilpailu. Jos Kylian MbappénErling Braut Hålandin ja Vinicius Juniorin maajoukkueurat uhkaisivat päättyä kabinettipäätöksellä jo alle 25-vuotiaina, mahtaisivatko supertähdet itsekään olla Euroopan Superliigasta niin innostuneita? Jokainen jalkapallon ystävä tunnistaa MM-kisahuuman ja tiedostaa, ettei maailmanmestaruutta suurempaa juttua futiksessa olekaan.

Sekin on toki tässä vaiheessa vielä auki, onko UEFA:lla todellisia valtuuksia – ja kanttia – näin rajuihin toimenpiteisiin. On jopa todennäköistä, että edessä on erittäin raastavia ja kimurantteja oikeussalitaisteluita. Melodraamasta on meneillään vasta prologi, ja tässä vaiheessa fanien viha ja katkeruus kohdistuvat lähinnä suurseurojen omistajatahoihin. Haluaako UEFA:kaan lopulta mennä päätyyn asti saadakseen vihoja niskaansa?

Olisi tekopyhää väittää UEFA:akaan puhtoiseksi toimijaksi. Monella UEFA:n johtotehtävissä lähimenneisyydessä toimineella on omat korruptioepäilynsä, itse lanseeraamaansa Financial Fair Playhin UEFA on suhtautunut jokseenkin puolivillaisesti ja esimerkiksi Venäjän vakavien ihmisoikeusrikkomusten UEFA ei ole antanut häiritä sen EM-kisaisännyyttä.

UEFA on kuitenkin samalla myös erittäin merkittävä kansallisten palloliittojen rahoittaja. Sen tuoman tuen avulla on rakennettu lukuisia stadioneja ja kenttiä, luotu valmentajaohjelmia ja edistetty lasten harrastusmahdollisuuksia. UEFA on yhdistänyt vuosikymmenten ajan eurooppalaisen jalkapalloperheen ja ylläpitänyt rauhaa maiden ja seurojen välillä. UEFA:a arvostetaan, ja Mestarien liiga on sen rakastetuin tuote.

Yksittäisten miljardöörien rahoittamilla yksittäisillä suurseuroilla ei olisi minkäänlaista yleishyödyllistä moraalista velvoitetta. Euroopan Superliiga olisi takuuvarmasti pelillisesti kiehtova tuote tähtisikermineen, mutta samalla se olisi raaka ja kylmä mammonantekokone. Vieraspelireissuihin olisi vain harvoilla faneilla rahaa, eikä kotipeleissäkään olisi historian siipien havinaa. Ja mikä pahinta, suljetusta kilpailusta puuttuisi urheilullisuus.

”Erityisen pettynyt olen Manchester Unitediin ja Liverpooliin”

Tällä hetkellä Valioliigasta olisivat menossa ensi kauden Mestarien liigaan Leicester ja West Ham. Italiasta Atalanta ja Saksasta Eintracht Frankfurt. Jos suljettu Euroopan Superliiga toteutuisi, näiden seurojen fanit saisivat unohtaa unelmansa otteluista Santiago Bernabéulla, Allianz Arenalla tai Old Traffordilla.

– Olen ollut Manchester Unitedin fani 40 vuoden ajan, ja tuo suunnitelma suorastaan etoo minua, Unitedin entinen pelaaja Gary Neville kommentoi Superliiga-hanketta Sky Sportsille.

– Erityisen pettynyt olen Manchester Unitediin ja Liverpooliin. Etenkin Liverpool kuvailee olevansa ihmisten ja fanien seura: ”You’ll Never Walk Alone”. Manchester United syntyi sata vuotta sitten tämän alueen työläisten perustamana. Ja nyt ne aikovat lähteä liigaan, jossa ei ole kilpailua ja josta ei voi pudota. Se on suorastaan häpeällistä.

– Meidän on painittava valta takaisin tämän maan kärkiseurojen omistajilta. He ovat pettureita. Manchester Unitedin, Liverpoolin ja Chelsean omistajilla ei ole mitään tekemistä tämän maan jalkapalloilun kanssa, Neville jyrisi.

Jättiläisten lobbauskyvyt näkyvät jo nyt Mestarien liigassa

Sellainenkin teoria on jo esitetty, että Superliigan suunnitelma olisi ainakin osin vain painostusta UEFA:a kohtaan. Ei välttämättä kaukaa haettu, sillä Mestarien liigastakin on tullut vuosi vuodelta yhä suljetumpi.

Kauan, kauan sitten Euroopan Cupissa pienempienkin maiden mestareita nähtiin todella kilpailun pudotuspelivaiheessa. FC Kuusysi pelasi vuonna 1986 Mestarien Liigan edeltäjän, Euroopan Cupin puolivälierissä Steaua Bukarestia vastaan. Lahtelaisseura pani Olympiastadionilla kunnolla kampoihin, mutta sai taipua 0-1. Lopulta Steaua voitti koko kilpailun kukistettuaan finaalissa FC Barcelonan.

Kun 35 vuotta sitten Euroopan tärkeimmässä maiden välisessä seurajoukkuekilpailuissa yllätyksiä olivat romanialainen mestari ja pienen suomalaisseuran yltäminen kahdeksan parhaan joukkoon, niin viime vuosina yllätyksestä on käynyt Tottenhamin tai Borussia Dortmundin yltäminen välieriin. Niin massiiviseksi voimasuhde-erojen on annettu ajan saatossa kasvaa. Seuraava porras on, että yli satavuotiaat seurajättiläiset pelaavat suljetussa sarjassa, johon ei voi nousta ja josta ei voi pudota. Eurooppalaisen jalkapalloilun ja kilpaurheilun ytimestä tämä kaukana.

Vielä 90-luvun lopulla keskisuurista jalkapallomaista oli kohtalaiset mahdollisuudet päästä lohkovaiheeseen. Suorien lohkovaihepaikojen määrää on kuitenkin koko ajan lisätty – nimenomaan suurille maille – ja viime vuosina karsintojen kautta mukaan on tullut vain kuusi joukkuetta. Pienempien maiden, kuten Suomen, etuja ajaakseen UEFA perustikin jo ensi kesänä alkavan Konferenssiliigan kolmanneksi kilpailukseen.

Suuret lobbaavat UEFA:n kabineteissa pieniä paremmin. Se näkyy paikkajaon lisäksi myös Financial Fair Play -sanktioissa. Englanti ei silti ole onnistunut saamaan neljää paikkaa enempää, joten tämän kauden Mestarien liigasta puuttui Manchester United ja ensi kauden(kin) kilpailusta Arsenal – ja mahdollisesti jopa toissa kauden mestari Liverpool.

Äveriäät yhdysvaltalais- ja venäläisomistajat ovat selvästi kyllästyneet työtapaturmiin. Siksi perinteet ollaan valmiita työntämään silppuriin, jotta jättiläiset saavat syödä joka vuosi luksusravintolan juhlavimmassa pöydässä. Sijoittajista vauraimmat eivät sijoita, jollei joka vuosi ole tarjolla vastinetta Mestarien liigan hymnin muodossa. Tai siitä sovitetun oman version.

UEFA ei vetoa faneihin sattumalta

UEFA, Valioliiga ja Englannin jalkapallokannattajien yhdistys sekä Gary Neville ovat nimittäneet hanketta ”kyyniseksi ahneudeksi” ja ”oman edun tavoitteluksi”. Aika moni varmasti yhtyy näihin määritelmiin.

Kun UEFA vetosi kannanotossaan ”jalkapalloa rakastaviin ihmisiin”, se tiesi varmasti, mitä teki. UEFA:lla on vahvoina valtteinaan tietysti jo kansallisten liittojen ja maanosaliittojen vankka tuki, mutta jos – ja kun – UEFA saa myös eurooppalaiset fanit puolelleen, on Euroopan Superliigan asema hutera.

Paitamyyntituottoja ja TV-tuloja tehdään toki yhä enenevässä määrin Kiinassa, Japanissa, Intiassa, Etelä-Amerikassa ja Yhdysvalloissa, mutta jos eurooppalaiset fanit äänestävät jaloillaan, voivat seuraukset olla rajut. Koronapandemian vuoksi katsomot ovat kumisseet tyhjyyttään liki vuoden, mutta tuskin kukaan yhteiskunnallinen vaikuttaja haluaa, että Old Trafford ja Anfield pysyvät tyhjinä pandemian jälkeen. Pelaajienkaan suuttumusta ei voi aliarvioida, sillä moni haluaa varmasti olla mieluummin esikuva ja viihdyttäjä kuin pelkkä pelinappula.

Voi olla, että muutosvastarinta on lopulta liian suurta, eikä Euroopan Superliiga ainakaan vielä toteudu. Jalkapallofanien muisti on joka tapauksessa tunnetusti pitkä, ja on hyvin mahdollista, että moni Liverpoolin, Manchester Unitedin, Real Madridin tai Barcelonan fani ei anna seurojensa omistajille tätä irtiottoa ikinä anteeksi. Seurauksia on vaikea arvailla.

Myös kyynikot voivat tietysti olla oikeassa. Emme voi sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että kaudella 2022-2023 La Ligaa pelataan ilman Barcelonaa ja Real Madridia, ja Valioliigaa ilman kuutta suurta. Jo ensi kausi voi olla Mestarien liigassa äärimmäisen eriskummallinen välikausi, jos nuo seurat suljetaan rangaistuksena ulos ennen kuin Superliiga on vuotta myöhemmin valmis alkamaan.

Voihan se olla, että vaikkapa 2030-luvulla Manchester United, Liverpool, Real Madrid ja Barcelona eivät enää edes pelaa Euroopassa, vaan seurat siirretään pysyvästi Yhdysvaltoihin, jättimäisiä kiertueita jättimäisillä stadioneilla pelaamaan. Välillä voidaan sitten käydä myös Arabian Niemimaalla, Kiinassa ja Japanissa näyttäytymässä. Ja ehkä kotonakin, jos vanhat ystävät, entiset fanit, vielä kylään kutsuvat.

Huippujalkapallon tulevaisuus voi hyvinkin olla mantereilla, joilla asuu enemmän maksavia asiakkaita. Ilmastonäkökulmastahan voisi olla luontevinta siirtää ne kaikki vaikka Qatariin, jossa jokaiseen peliin voisi matkustaa bussilla.

Puheenaiheena oleva mahdollinen mullistus on pyhäinhäväistys kuningas jalkapallon perinteitä kohtaan, mutta perinteiden tilalle on tullut pysyvästi liiketalous ja show. Jo kauan aikaa sitten totta kai, mutta viimeistään tässä tilanteessa aukeavat hitaimmatkin silmät.

Manchester United ei ole enää se sadan vuoden takainen työläisten seura, josta Neville muistutti. Superliigapomojen visioissa Marcus Rashfordit ja Mason Mountit ovat tämän ajan Rolling Stones, U2 ja David Guetta. Heitä ei tavata pelien jälkeen lähipubeissa, vaan heidän tehtävänsä on myydä kanavapaketteja, videopelejä, satojen eurojen pääsylippuja stadionkierroksineen ja konttikaupalla fanikrääsää. Pikkupoikien esikuvat ja fanien sankarit ovat seuraomistajien silmissä markkinatyökaluja.

Ellei sitten peliä puhalleta pian poikki. UEFA tarvitsee rahakkaita sponsorisopimuksia ja TV-kontrahteja ihan siinä missä Euroopan Superliigan jättiseuratkin, mutta yhdessä asiassa se on kilpailijaansa edellä. UEFA muistutti välittömästi siitä, että eliittijalkapallo tarvitsee myös faneja.

Heikki Kuparinen
Twitter: @Heykki80


PÄIVÄN VIHJE: CHELSEA – ARSENA

Onko Arsenal paikallistaistelussa helppo pala huippuvireiselle Chelsealle?