Jättisiirto! TPS julkaisi kauden kovimman siirtopommin – Kasper Hämäläinen palaa Turkuun
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseura täräytti perjantaina todellisen siirtopommin, kun se tiedotti Kasper Hämäläisen palaavan seuraan 2,5-vuotisella sopimuksella.
34-vuotias Hämäläinen on pelannut kaksi edellistä kautta Tšekin liigan FK Jablonecissa. Hänen sopimus seuran kanssa umpeutuu kesäkuun lopussa. Heinäkuun alussa hän liittyy kasvattajaseuransa riveihin, kun kansainvälinen siirtoikkuna aukeaa.
– Pelaan nyt vielä vähintään 2,5 vuotta, sopimukseen sisältyy optio sen jälkeenkin, jos jalka vielä nousee. Olen pelannut koko ajan Tšekissä ja kunto on erittäin hyvä. Nyt on aika asettua kotiseudulle, on erittäin hienoa palata takaisin, Hämäläinen hehkuttaa.
Hämäläinen lähti TPS:stä maailmalle Veikkausliigakauden 2009 jälkeen. Tuolloin TPS sijoittui sarjassa kolmanneksi ja jäi vain kolme pistettä mestaruuden voittaneen HJK:n taakse. 12 vuoden aikana TPS on tullut huipulta alas, mutta Kappe uskoo seuran palaavan huipulle.
– Koko Tintin (Jonatan Johansson) johtama TPS:n projekti on todella mielenkiintoinen. Uskon, että TPS:n nostaminen takaisin huipulle on realismia. Se ei tapahdu päivässä, mutta meillä on olemassa hyvät työkalut. Olen keskustellut Tintin kanssa, niin joukkueen pelaamiseen liittyvistä asioista, kuin itse joukkueestakin. Uskon tuovan mukanani kokemusta, rutiinia ja ammattimaisuutta. Hyökkäävää roolia on tiedossa, Hämäläinen tietää.
Hämäläinen debytoi TPS:n paidassa Veikkausliigakaudella 2003. Hänen liigauransa katkesi keväällä 2004 vakavaan loukkaantumiseen. Hämäläinen palasi liigakentille vasta kauden 2006 alussa. Hän pelasi kausina 2003-09 yhteensä 97 Veikkausliigaottelua ja viimeisteli niissä yhdeksän maalia. Hämäläinen voitti TPS:n riveissä kausina 2007 ja 2009 SM-pronssia.
Suomen A-maajoukkueessa Hämäläinen on esiintynyt 63 kertaa ja tehnyt niissä yhdeksän maalia. Juniorimaajoukkuepelejä hänellä on vyöllään 19 kappaletta.
KAPPE PALAA KOTIIN!

Kasper Hämäläinen palaa TPS-paitaan 2,5-vuotisella sopimuksella: fc.tps.fi/fi/uutiset/kas…
#FCTPS #Ykkönen #Turku #TKOMV
#FCTPS #Ykkönen #Turku #TKOMV
LUE MYÖS:
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja