Katso: Maalivahdin huikea torjunta pelasti KuPS:lle pisteen Veikkausliigan huippuottelussa – pelissä harvinainen tuomarivaihto
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan suurin mestarisuosikki HJK ja kovimpana haastajana pidetty KuPS kohtasivat ensimmäisen kerran tällä kaudella sunnuntain ainoassa veikkausliigaottelussa Kuopiossa. Maaleja ei ottelussa nähty, vaan pisteet jaettiin numeroin 0-0, mutta lähellä käytiin.
Pelin paras maalipaikka nähtiin 47. minuutilla. Tauolla vaihdosta sisään tullut Riku Riski sai pallon avopaikkaan takatolpalle, ja edessä häämötti tyhjä maali. Kuopiolaisten maalilla Otso Virtanen esitti kuitenkin huikean torjunnan. Ruudun studiossa arveltiin heti Virtasen pelastuksen jäävän yhdeksi koko kauden parhaista, vaikka kausi on vasta aivan alkumetreillään. Torjunta on nähtävissä allaolevassa klipissä.
Maalipaikat olivat kaikkiaan melko harvassa. Sekä Virtaselle että HJK:n Hugo Kedolle kirjattiin pelissä kaksi torjuntaa. Ensimmäisellä puoliajalla lähellä maalintekoa kävi myös Lucas Lingman, jonka ovela kierteinen laukaus painui vain vähän takatolpan ohi.
Ottelun erikoisuus oli se, että päätuomaria jouduttiin vaihtamaan viimeiselle noin varttitunnille. Mohammad Al-Emara satutti jalkaansa ja joutui poistumaan kentältä. Hänen paikkansa otti Ville Nevalainen.
Yksi ottelun puheenaiheista oli toki myös Veikkausliigan yleisörajoitukset. Koska katsomot pidetään koronarajoitusten takia tyhjinä, oli katsojia pakkautunut aidan taakse ottelua seuraamaan. Myös stadionin VIP- ja ravintolatiloissa vaikutti olleen tungosta.
Aivan älytöntä, että KuPS:n ja hjk:n kannattajat pakotetaan hengailemaan keskenään pienessä tilassa tuolla aidan takana, mutta helvetin isoihin katsomoihin heitä ei saa päästää. #Veikkausliiga #koronafi
Kuopiossa ravintolakatsomo ammuttu aivan täyteen ja aitojen takana porukkaa pirusti. Vielä, kun joku kukkahattutäti tulisi kertomaan miksi ei saa edes 500 ihmistä ripotella turvallisesti ympäri stadionia? Ryyppäämässä saa sama määrä ihmisiä kyllä olla puistossa. #Veikkausliiga
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit