”Minut jätettiin yksin” – Legendaarinen Pippo Inzaghi lähti Serie A:sta pudonneesta Beneventosta
Entinen pelaajalegenda Filippo Inzaghi vahvisti sunnuntai-iltana, että hän lähtee valmentamastaan Beneventosta. Benevento putosi Serie A:sta, vaikka oli kauden puolivälissä sarjassa vielä 11:ntena.
Kauden toisella puolikkaalla Benevento sai 19 pelistään kuitenkin vain 11 pistettä. Ainoaksi voitoksi jäi komea vierasvoitto Juventuksesta. ”Pippo” Inzaghi valitteli sunnuntaisen päätöskierroksen jälkeen, että seurajohto jätti hänet yksin vaikeuksien alettua.
– Kun voitimme, olimme kaikki yhdessä, mutta tappioiden alettua minut jätettiin yksin, Inzaghi totesi lehdistötilaisuudessa.
– He julkaisivat jopa virallisen tiedotteen, jossa minua syytettiin siitä, etten katsonut Crotone-pelin viimeistä viittä minuuttia. En voi hyväksyä valheita. On tärkeää kasvaa myös tappioiden jälkeen.
– Olen pettynyt, sillä tiimini ja minä olemme tehneet 10-tuntisia työpäiviä.
Pitkävihaiselta Inzaghi ei silti kuulostanut, vaan hän vakuutti uskovansa Beneventon nopeaan pääsarjaan paluuseen.
– Lähden, koska minulla on vastuuni, mutta lähden pää pystyssä. Toivon, että näen Beneventon siellä, missä se ansaitsee olla. Tämän omistajuuden alaisuudessa Beneventolla on kaikki, mitä tarvitaan nopeaan Serie A:han paluuseen.
– En kuitenkaan ole ainoa vastuullinen. Pelasimme päät pystyssä voitettuamme Serie B:n selvästi. Liian montaa asiaa on aliarvioitu. Tällä tavalla on mahdotonta kehittyä.
[readmore from=Benevento]
– Benevento faneineen tulee aina pysymään sydämessäni. Olen pahoillani siitä, että tämä päättyi näin. Annoimme kaikkemme, emmekä olisi päästäneet sitä maalia Crotonea vastaan. Cagliari-pelissä oli kuitenkin outoja tapahtumia, Inzaghi vihjaisi asiaa tarkentamatta.
Beneventon riveissä pelasi vahvan kauden myös Perparim Hetemaj, jolle sunnuntainen ottelu oli uran 300. peli Serie A:ssa. Hetemajn sopimus päättyy tähän kauteen, eikä hänen jatkosuunnitelmistaan ole vielä tietoa.
Lähde: Football-Italia
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa