Nähdäänkö samassa Serie A -seurassa ensi vuonna kaksi suomalaismaalivahtia? – Siirtoekspertti raportoi kiinnostuksesta
Kuva: Juha Tamminen
Niki Mäenpää pelasi juhlavan ja vakuuttavan kevään, kun hän oli vahvalla maalivahtipelillään nostamassa Veneziaa Serie A:han 20 vuoden poissaolon jälkeen. Mäenpään sopimuksessa on vuoden jatko-optio. Sen käyttämisestä ei ole vielä varmuutta, mutta italialaisten siirtohuhusivustojen mukaan Venezia pyrkii optiovuoden lunastamaan.
36-vuotias Mäenpää ei kuitenkaan ole välttämättä Venezian ainoa suomalaisvahti ensi kaudella. Siirtoekspertti Gianluca di Marzio kertoo kotisivuillaan, että Venezia on iskenyt silmänsä Huuhkajien kakkosvahti Jesse Joroseen, jonka Brescia ei onnistunut Serie B:n nousutavoitteessaan.
Jorosella on sopimusta Brescian kanssa vielä vuosi, mutta jos seura haluaa hänestä siirtokorvauksen, olisi suomalainen melkeinpä myytävä nyt. Tällä kaudella Joronen pelasi kaikkiaan 38 ottelua, päästäen niissä 53 maalia. Serie A:stakin hänellä on jo 29 ottelun kokemus kaudelta 2019-2020. Joronen kuului Brescian putoamiskaudella sarjan kärkipään maalivahteihin.
Venezian ykkösvahti ennen Mäenpään helmikuista hankkimista oli puolentoista vuoden Luca Lezzerini. Lezzerinin sopimus on yhä voimassa, mutta hän on toipumassa vakavasta polvivammastaan ja toipunee pelikuntoon aikaisintaan syyskuussa.
[readmore from=Joronen-Jesse]
Lisäksi listoilla on 40-vuotias Alberto Pomini, joka pelasi Serie B:ssä 12 ottelua Lezzerinin loukkaannuttua. Pominin sopimuksen optiovuosi ilmeisesti aktivoitui sarjanousun myötä.
Trivenetogoal-sivuston mukaan Jesse Jorosen 600 000 euron vuosipalkka voi silti koitua Venezialle kompastuskiveksi. Jos siirto kuitenkin toteutuu, ja Mäenpää jää seuraan, tulisi Jorosesta Veneziassa jo kolmas suomalainen. Seuran listoilla on myös keskikenttäpelaaja Lauri Ala-Myllymäki.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena