”Selkärangatonta vastuunpakoilua” – Ville Niinistön kova kritiikki hallitukselle sai Aki Riihilahdelta kiitosta
Tyhjille katsomoille ei Veikkausliigassa enää pelata, mutta tiukat katsomorajoitukset höllentyvät useimmilla paikkakunnilla edelleen hyvin verkkaisesti. Ylen julkaiseman jutun mukaan SJK ja KuPS voivat ottaa seuraaviin kotipeleihinsä jo noin 2 000 katsojaa, ja AC Oulu ja IFK Mariehamnkin muutaman sadan katsojan verran, mutta muualla katsomoissa on hyvin väljää. Hakan ja Ilveksen kotipeleihin pääsee 50 katsojaa, KTP:n peleihin 20, FC Lahden ja FC Interin peleihin 10, ja HJK:n, HIFK:n ja Hongan peleihin kuusi katsojaa.
Tiukat katsomorajoitukset ovat puhuttaneet suomalaista urheilu- ja kulttuuriväkeä jo pidemmän aikaa, ja keskiviikkona ärähti jälleen ainakin europarlamentaarikko Ville Niinistö.
– Selkärangatonta vastuunpakoilua. Avit ylitulkitsee lakia (ja tartuntatautilaki tapahtumien oikeusturvan kannalta huono). STM pesee kätensä vaikka sen pitäisi ohjeistaa ministerin päätöksellä tapahtumien avaamista. Muu hallitus ihmettelee sivusta. Ei näin, Niinistö twiittasi.
Vihreiden entisen puheenjohtajan, ja Palloliiton johtoonkin pyrkineen Niinistön twiitti sai välitöntä tukea HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahdelta.
– Kiitos Ville kun sanot tämän suoraan. Ymmärrettävää tämä ehkä oli vielä pandemian alussa ja terveys aina ensin, mutta nyt jo yli vuoden jälkeen edelleen sekavaa, eriarvoista, vastuunpakoilua, ja meillä toimijoilla ei edelleenkään mitään näkyvyyttä, Riihilahti kirjoitti.
Kiitos Ville kun sanot tämän suoraan
Ymmärrettävää tämä ehkä oli vielä pandemian alussa ja terveys aina ensin, mutta nyt jo yli vuoden jälkeen edelleen sekavaa, eriarvoista, vastuunpakoilua, ja meillä toimijoilla ei edelleenkään mitään näkyvyyttä.
Selkärangatonta vastuunpakoilua. Avit ylitulkitsee lakia (ja tartuntatautilaki tapahtumien oikeusturvan kannalta huono). STM pesee kätensä vaikka sen pitäisi ohjeistaa ministerin päätöksellä tapahtumien avaamista. Muu hallitus ihmettelee sivusta.
Ei näin.
yle.fi/urheilu/3-1193…
Ei näin.
yle.fi/urheilu/3-1193…
– Sekin logiikka puuttuu, että otimme viime kesänä 1 500 ihmistä ja syksyllä vielä enemmän. Pystyimme järjestämään tapahtumat turvallisesti. Syksyllä tautitilanne tällä alueella oli paljon pahempi kuin nyt. Tuntuu erikoiselta, että säännöt muuttuvat tiukemmiksi, Meriläinen vastasi.
Katsomorajoitusten absurdiutta alleviivaa tietyllä tavalla se, että samaan aikaan, kun Inter saa ottaa lauantain KTP-otteluun lehtereille 10 katsojaa – 8 072 katsojaa vetävälle stadionilleen, saa ottelua seurata sisätiloissa Derby Pubissa 30 katsojaa. On sanomattakin selvää, että turvavälit ovat näin ollen ulkona kenties kymmenkertaiset sisätilaan verrattuna. Maskipakkoa sovelletaan ulkona istuviin katsojiin, vaikka koronaviruksen tiedetään leviävän sisällä huomattavasti ulkoilmaa paremmin. Pubissa sen sijaan on anniskelumahdollisuus. Sekä 10 katsomopaikkaa että 30 pubipaikkaa arvotaan Interin kausikorttilaisten kesken. Inter tiedotti arvonnoista kausikorttilaisiaan sähköpostitse. Aluehallintaviraston yleisörajoitukset ovat näin ollen huomattavasti tiukemmat kuin ravintolarajoitukset. Katsomo- ja harrasterajoitukset eivät toki ole vain suomalaisia kiinnostava asia, vaan sama aihe puhuttaa ympäri Eurooppaa. Saksan jalkapalloliiton kotisivuilla kerätään allekirjoituksia sitä varten, jotta juniori- ja amatöörijalkapalloilu avattaisiin jälleen noin seitsemän kuukauden tauon jälkeen. Aloitteen mukaan jalkapallokentältä ei ole todennettu vielä ainuttakaan tartuntaa. Vaikkapa Bulgariassa suhtautuminen katsomorajoituksiin onkin sitten huomattavasti löyhempää. Vaikka maan koronatilanne on edelleen vakava, seurasi Bulgarian cup-finaalia stadionilla yli 20 000 katsojaa. Kuten allaolevalta videolta näkyy, ei turvaväleistä ja kasvomaskeista ollut ottelussa tietoakaan. Kenties oikea ratkaisu löytyykin jostain molempien ääripäiden väliltä, sillä täysin rajoituksettomalla mallillakaan pandemiaa tuskin saadaan talttumaan. Ainakin monissa Itä-Euroopan maissa tilanne on edelleen vakava.
Piti ihan tarkistaa Bulgarian koronatilanne:
Eilen 457 uutta tartuntaa, 36 kuolemaa.
Aktiivisia tapauksia 30 483, teholla 485.
Kuolleita yhteensä 17 379, miljoonaa asukasta kohden 2 518.
Eilen 457 uutta tartuntaa, 36 kuolemaa.
Aktiivisia tapauksia 30 483, teholla 485.
Kuolleita yhteensä 17 379, miljoonaa asukasta kohden 2 518.
The fans of CSKA-Sofia celebrating their team's late winner against Arda in tonight's Bulgarian Cup final. Over 20,000 people attended the clash at the National Stadium in Sofia
Sportal.bg
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä