Sensaatiomainen sarjakausi riemastutti Huuhkajien topparia – rajansa kuitenkin kaikella: ”Se olisi ehkä ollut meille liikaa”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Huuhkajien keskuspuolustaja Robert Ivanov kertoi keskiviikkona Helsingin Kalastajatorpalla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa ensimmäisestä kaudestaan Warta Poznańin riveissä.
Ivanov oli varsin tyytyväinen esityksiinsä Puolan pääsarjassa, sillä vastuuta kertyi etenkin vuodenvaihteen jälkeen runsaasti. 26-vuotias suomalainen pelasi täydet minuutit kaikissa paitsi yhdessä kauden viimeisestä 16 sarjaottelusta ja ainoastaan kolme näistä päättyi tappioon.
– Kevätkausi meni omalta osalta hyvin. Pysyin terveenä ja sain pelata paljon, emmekä hävinneet montakaan ottelua. Se, että olen täällä maajoukkueen mukana kielii varmasti siitä [miten hyviä esitykset ovat olleet], vastasi Ivanov SuomiFutikselle.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Upeasti Puolan liigassa aloittanut Robert Ivanov valittiin kierroksen joukkueeseen!
Wartan maali on pysynyt koskemattomana jo kahdeksassa ottelussa tällä kaudella, kun suomalaistoppari on luutinut takalinjoilla

#Huuhkajat
Ekstraklasa
Wartan maali on pysynyt koskemattomana jo kahdeksassa ottelussa tällä kaudella, kun suomalaistoppari on luutinut takalinjoilla
#Huuhkajat
- Siirtospekulaatiot käyneet kuumana – Huuhkajien tähtipuolustaja koki kauden, jollaista ei ollut koskaan aiemmin kokenut: ”On se tosi iso pettymys”
- Kysymys ”Tarzan-tukasta” sai Huuhkajien maalitykki Fredrik Jensenin repeämään nauruun – taustalla kohtalokas veto ja Lukas Hradeckyn vaatimus
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Onko tässä mitään järkeä? Harry Kane pani historiakirjat uusiksi
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Lukas Hradeckyn pomo: En ole tyytyväinen
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
- Suru-uutinen: Inter-legenda on kuollut
- Jussi Leppälahti tuimana: ”Ehkä pienen kritiikin siemenen heitän tuohon Veikkausliigan jatko-ohjelmaan”