Suomi ei ole tämänkertaisten EM-kisojen ainoa ensikertalainen. Myös C-lohkossa nähdään arvoturnausdebyytti, kun Pohjois-Makedonia suorittaa ensiesiintymisensä tällä tasolla.

Pohjois-Makedonia on FIFA-rankingin alimmalla sijalla kisoihin selviytyneistä maista, sillä se löytyy sijaluvulta 62, kahdeksan sijaa Huuhkajien alapuolelta. Paineita Balkanin maan ei siis tarvitse menestyksestään ottaa, vaan se lähtee lohkoonsa haastajana.

Lähtökohtaisesti C-lohkon toisesta ja mahdollisesta kolmannesta jatkopaikasta kamppailevat peräkkäisillä sijoilla 23 ja 24 FIFA-rankingissa olevat Itävalta ja Ukraina. Ennakkosuosikin viittaa sovitellaan sijalla 16 olevalle Hollannille, joskaan sen viimeaikainen vire ei ole ollut paras mahdollinen.

Hollanti on kokenut arvokisakävijä, joka on saavuttanut MM-tasolta neljä ja EM-kisoista viisi mitalisijaa, kirkkaimpana kruununaan vuoden 1988 euroopanmestaruus. Nyt se palaa arvokisatasolle vaisun jakson ja seitsemän vuoden odotuksen jälkeen, sillä tulppaanimaa jäi rannalle sekä vuoden 2016 EM- että vuoden 2018 MM-kisoista. Eikä Hollanti lähde arvokisoihin ikinä turistiksi, vaan menestystä tavoittelemaan.

Kesällä 1988 EM-kisojen voittopokaalia nostelivat Ruud Gullit ja kumppanit. Kuva: Getty Images

Muille maille tavoitteena on ensisijaisesti EM-kisahistorian ensimmäinen pudotuspelipaikka. Pohjois-Makedonia on siis arvokisojen ensikertalainen, mutta kokeneita EM-kävijöitä eivät ole Itävalta ja Ukrainakaan.

Vaikka Itävalta on osallistunut MM- ja EM-karsintoihin niiden alusta lähtien, on edessä oleva EM-turnaus Itävallalle vasta sen historian kolmas. Vuosina 2008 ja 2016 Itävalta jäi voitoitta alkulohkoon, joten nyt haussa on paitsi ensimmäinen jatkopaikka, niin myös ensimmäinen voitto. MM-kisoissa Itävalta on pelannut seitsemän kertaa. Paras saavutus on pronssi vuoden 1954 MM-turnauksessa.

Ukrainakin osallistuu EM-kisoihin nyt kolmatta kertaa, mutta sille kerta on kolmas peräkkäinen. Ukrainalaispelaajia nähtiin toki EM-tasolla aikoinaan myös Neuvostoliiton joukkueissa. Sekä Itävallan että Ukrainan EM-debyytit tapahtuivat kisojen isäntämaina, joten EM-karsinnat kumpikin läpäisi nyt vasta toisen kerran.

Myöskään Ukraina ei ole vielä koskaan selviytynyt EM-kisoissa jatkopeleihin. Vuonna 2012 se voitti sentään yhden ottelun. Siinä kaatui Ruotsi nykyisen päävalmentajan Andri Ševtšenkon maaleilla 2-1. Viisi vuotta sitten Ukraina hävisi kaikki kolme peliään yhteismaalierolla 0-5.

Pohjois-Makedonian arvokisapaikan symboli ja keulakuva on ehdottomasti maan suurin jalkapalloikoni Goran Pandev. 37-vuotias Pandev on pelannut Italian Serie A:ssa lähes käsittämättömät 16 kautta. A-maaottelumaaleja nykyisin Genoaa edustavalla Pandevilla on tehtynä 37, eli viisi enemmän kuin Suomen kaikkien aikojen maalitykillä Jari Litmasella.

Vaikka Pandev on voittanut Interissä Serie A:n ja Mestarien liigan, sekä urallaan yhteensä viisi kertaa Coppa Italian, on oman maajoukkueen kanssa arvoturnaukseen pääsy varmasti mahtava uran huipennus.

Makedonialaislegenda Goran Pandev pääsee vielä uran loppusuoralla kokemaan arvokisojen tunnelmaa. Kuva: Getty Images

Kymppipaidalla pelaava Goran Pandev on Pohjois-Makedonian tunnetuin pelaaja ja johtotähti. Vaikka Pandevilla on ikää jo 37 vuotta, kuului hän päättyneellä kaudellakin Genoan luottopelaajiin, ja oli useimmiten avauksessa. 29 sarjaottelussa Pandev teki seitsemän maalia ja antoi kolme maalisyöttöä.

Muitakin meritoituneita pelaajia joukkueesta löytyy. Ykkösmaalivahti on espanjalaisen Rayo Vallecanon Stole Dimitrievski. Dimitrievski liittyi Pohjois-Makedonian maajoukkueen mukaan jo harjoitusmaaotteluihin, jo ennen Rayo Vallecanon elintärkeitä La Ligan nousukarsintaotteluita.

Kakkosvahti Damjan Siskovski on puolestaan suomalaisille hyvin tuttu nimi, sillä hän pelasi vuosina 2018 ja 2019 Veikkausliigaa FC Lahdessa ja RoPS:ssa. Nykyisin Siskovski on Berat Sadikin seuratoverina kyproslaisessa Doxassa.

FC Lahden ja RoPS:n entinen maalivahti Damjan Siskovski kuuluu Pohjois-Makedonian EM-kisajoukkueeseen. Kuva: Juha Tamminen

Pohjois-Makedonian vasempana laitapuolustajana pelaa Leedsin 29-vuotias Ezgjan Alioski. Alioski kuului koko päättyneen kauden ajan Leedsin luottopelaajiin, ja hän teki kaksi ja syötti kolme maalia Valioliigassa. Alioski on ehdottomasti joukkueen tärkeimpiä pelaajia.

TOP 5 -liigojen pelaajia löytyy myös keskikentältä. Vasempana laitalinkkinä pelaa Levanten Enis Bardhi ja peliä tekee Napolin 21-vuotias suurlupaus Eljif Elmas, joka teki tällä kaudella kaksi maalia Serie A:ssa. Tärkeä hyökkääjä, Udinesen 31-vuotias Ilija Nestorovski ei valitettavasti kisoissa pelaa saatuaan keväällä polven ristisidevamman.

Pohjois-Makedonian valmentaja on 45-vuotias Igor Angelovski. Angelovski ei pelannut erityisen loistokasta pelaajauraa eikä esiintynyt koskaan maajoukkueessa, ja nykyinen maajoukkuepesti on hänen uransa ehdottomasti kovin paikka. Angelovski on valmentanut joukkuetta jo vuodesta 2015 lähtien.

FIFA-rankingin sijalla 23 olevaa Itävaltaa valmentaa pitkän päivätyön lähinnä Sturm Grazin valmentaja tehnyt Franco Foda. 55-vuotias saksalainen aloitti Itävallan valmentajana vuonna 2018.

Saksa on vahvasti läsnä myös Itävallan pelaajistossa, sillä joukkueen 26 pelaajasta 20 pelasi viime kaudella Saksan Bundesliigassa. Heistä kaikkein valovoimaisin, 12 vuoden aikana jokseenkin kaiken mahdollisen Bayern Münchenissä voittanut David Alaba siirtyy tosin ensi kaudeksi Real Madridiin ilmaisella siirrolla.

David Alaba on yksi C-lohkon ehdottomista supertähdistä. Kuva: Getty Images

Alaban kanssa puolustusta pitävät pystyssä muun muassa Eintracht Frankfurtin Martin Hinteregger ja Borussia Mönchengladbachin Stefan Lainer. Koko kolmikko on syntynyt vuonna 1992, joten he tuntevat toisensa jo vuosien takaa.

Keskikentän johtaja on 33-vuotias joukkueen kapteeni Julian Baumgartlinger, joka pelaa Lukas Hradeckyn joukkuekaverina Bayer Leverkusenissa. Suuri rooli on myös muun muassa Mönchengladbachin Valentino Lazarolla ja Eintracht Frankfurtin Stefan Ilsankerilla.

Hyökkäyksessä on yhä mukana Valioliigan ystäville hyvin tuttu Marko Arnautovic, 32, joka edustaa nykyisin kiinalaista Shanghai Portia. Suurempaa maalintekovastuuta kantavat kuitenkin nykyisin viisi vuotta nuoremmat Marcel Sabitzer (RB Leipzig) ja Michael Gregoritsch (Augsburg). Yhtään merkittävää loukkaantumisista johtuvaa poissaoloa ei Itävallalla ole.

Ukrainan joukkueen ehdoton avainpelaaja on Manchester Cityn Oleksandr Zinchenko. Hienon kauden pelasi myös Atalantan Ruslan Malinovskiy. Kiinnostaviin nimiin lukeutuu myös Club Bruggen laitapuolustaja Eduard Sobol. Ukrainan kapteeni on kesäkuussa jo 37 vuotta täyttävä maalivahti Andryi Pyatov, joka saanee kisojen aikana sata maaottelua täyteen.

Ukrainan kapteeni Andriy Pyatov saanee EM-kisoissa sadan maaottelun rajapyykin täyteen. Kuva: Getty Images

Ukrainalla on valitettavasti useita loukkaantumisista johtuvia poissaoloja, merkittävimpinä heistä keskikenttäpelaajat Yevhen Konoplyanka (Shakhtar Donetsk) ja Viktor Kovalenko (Atalanta).

Hollanninkaan pelaajatilanne ei missään tapauksessa ole ihanteellinen. Kaikkein kuuluisin ja merkittävin poisjäänti on tietenkin Liverpoolin Virgil van Dijk, joka ei aivan ehtinyt toipua syksyisestä polvileikkauksestaan ajoissa. Van Dijk on omalla topparin tontillaan maailman ehdotonta parhaimmistoa, joten Hollanti antaa tällä saralla valtavasti tasoitusta.

Kova isku oli myös ykkösvahti Jasper Cillessenin putoaminen joukkueesta aivan kisojen kynnyksellä. Valencian torjuja sai koronavirustartunnan, ja jäi sen vuoksi rannalle. Ykkösvahtina kisoissa torjuu joko Teemu Pukin seurakaveri, Norwichin Tim Krul tai 38-vuotias Maarten Stekelenburg. Harjoitusotteluiden perusteella vaikuttaa siltä, että valinta osuisi Stekelenburgiin, koko kisojen vanhimpaan pelaajaan.

Norwichin Tim Krul janoaa EM-kisoissa torjuntavastuuta. Kuva: Getty Images

Vielä aivan kisojen kynnyksellä Hollanti sai lisää jobinpostia, kun myös Manchester Unitedin Donny Van de Beek joutui jäämään sivun loukkaantumisen vuoksi. Laatua Hollannin joukkueesta löytyy toki silti edelleen.

Puolustusta ohjaa Juventuksen Matthijs de Ligt ja keskikentällä häärivät muun muassa Barcelonan Frenkie de Jong ja Liverpoolista mahdollisesti PSG:hen siirtyvä Georginio Wijnaldum. Erityisen tärkeäksi on noussut kuitenkin Lyonista luultavasti Barcelonaan kisojen jälkeen muuttava Memphis Depay, joka on takonut viimeisissä seitsemässä maaottelussaan seitsemän maalia ja antanut kolme maalisyöttöä.

Hollanti arvottiin kisoissa lähtökohtaisesti kaikkein heppoisimpaan alkulohkoon, ja se on myös selkeä suosikki sen voittamaan. Välierävaiheeseen saakka rahkeet eivät kuitenkaan riitä, ellei moni pelaaja nosta tasoaan ja Frank de Boer ala vihdoin saada kunnolla tuloksia. Hollannin vanavedessä tullaan näkemään jatkopeleistä tiukempaa taistelua. Yksi tai kaksi muusta kolmikosta pelaa tänä kesänä ensimmäisen kerran EM-kisojen pudotuspeleissä.

Miten karsinnat sujuivat?

Hollanti

Lohkon selkeä ennakkosuosikin asema on varattu tietysti vuoden 1988 euroopanmestarille Hollannille. Oranje selvitti tiensä EM-kisoihin selvällä erolla oman karsintalohkonsa kakkosena, jääden lohkovoittaja Saksasta vain kaksi pistettä. Hollanti voitti kahdeksasta ottelustaan kuusi, hävisi kotonaan Saksalle 2-3 ja jäi Pohjois-Irlannissa maalittomaan tasapeliin. Vieraissa Saksa kuitenkin kaatui 4-2.

Hollanti jäi rannalle kaksista edellisistä kisoista, mutta sen jälkeen suunta oli pitkään nousujohteinen. Hollanti sijoittui toiseksi historian ensimmäisessä Nations Leaguessa vuosina 2018-2019, häviten finaalissa Portugalille, ja EM-karsinnatkin sujuivat hyvin. Kurssi kuitenkin kääntyi dramaattisesti viime syksynä, kun maajoukkuetta menestyksekkäästi luotsannut Ronald Koeman siirtyi Barcelonan peräsimeen, ja tilalle palkattiin Frank De Boer.

Viime syksynä Hollanti pelasi putkeen viisi ottelua peräkkäin ilman voittoa – toki kovia vastustajia vastaan – eikä yltänyt toista kertaa peräkkäin Nations Leaguen Final Four -turnaukseen. MM-karsinnat puolestaan alkoivat maaliskuussa 2-4-vierastappiolla Turkissa. Hieman nihkeää on ollut aivan EM-kisojen allakin, kun Hollanti pelasi Portugalissa Skotlannin kanssa 2-2-tasapelin.

Itävalta

Pohjois-Makedonian EM-kisahistorian avausvastustaja on hyvin tuttu maa Itävalta, sillä maat pelasivat jo samassa EM-karsintalohkossa. Itävalta otti voitot molemmista otteluista maalein 1-0 ja 4-1, ja lunasti lohkokakkosena paikkansa suoraan kisoihin. Mitään paraatimarssia karsinnat eivät Itävallalle silti olleet, sillä se hävisi kertaalleen sekä Israelille että Latvialle, ja jäi lohkovoittaja Puolasta kuuden pisteen päähän.

Viime vuoden Nations League sujui Itävallalta hyvin, sillä se nousi B-tasolta A-tasolle voitettuaan oman lohkonsa saldolla 4-1-1. Maaliskuisissa MM-karsinnoissa Huuhkajien lohkovastustaja Tanska aiheutti kuitenkin Itävallalle tylyn 0-4-tappion.

Ukraina

Ukraina selviytyi EM-turnaukseen B-lohkon voittajana, tappiottomalla saldolla. Se voitti kahdeksasta pelistään kuusi, ja pelasi vieraissa tasan niin Portugalia kuin Serbiaakin vastaan. Erityisen pitävä oli Ukrainan puolustus, sillä kahdeksassa pelissä sitä vastaan tehtiin vain neljä maalia.

Viime vuonna Ukraina pelasi samassa kovassa Nations Leaguen lohkossa Saksan, Espanjan ja Sveitsin kanssa, ja tappioitakin alkoi tulla. Harjoitusotteluillakaan se ei itseään hellinyt, vaan Ranska läksytti Ukrainaa 7-1 ja Puola kukisti sen 2-0.

Ukraina on Suomellekin tuoreeltaan tuttu joukkue, sillä maat pelaavat samassa MM-karsintalohkossa. Karsinnat ovat alkaneet kolmella 1-1-tasapelillä Ranskaa, Suomea ja Kazakstania vastaan. Ensin mainittu pistejako oli Ukrainalle kuin voitto, mutta viimeiset suuria pettymyksiä. 1-1 oli tuloksena myös toukokuisesta harjoituspelistä Bahrainia vastaan.

44-vuotiaalla Ukrainan jalkapallolegendalla Andri Ševtšenkolla on iso työ saada laskusuuntainen trendi kääntymään, tai muuten maailmanlistalla sijalla 24 oleville keltasinisille voi käydä kylmät.

Pohjois-Makedonia

Jugoslaviasta itsenäistynyt Pohjois-Makedonia on pelannut maaotteluita vuodesta 2009 lähtien, ja EM-kisapaikka on sen ylivoimaisesti suurin menestys. Aiemmin maajoukkue tunnettiin lyhyemmin nimellä Makedonia, mutta pitkään Kreikan kanssa jatkunut nimikiista ratkaistiin, kun nimeen lisättiin etuliite ”pohjoinen”.

”Tavallista reittiä” Pohjois-Makedonia ei kisapaikkaansa lunastanut. Karsintalohko sujui kyllä sinänsä ihan mukavasti, sillä Pohjois-Makedonia sijoittui lohkossaan kolmanneksi, jättäen taakseen Slovenian, Israelin ja Latvian. Ainoat neljä tappiota tulivat Puolaa ja Itävaltaa vastaan.

Pohjois-Makedonian pelastukseksi koitui kuitenkin Nations League ja paljon puhuttu ”varapatruuna”. D-liigan jatkokarsinnassa se voitti ensin Kosovon 2-1 ja sitten Georgian 1-0, ja juhlat olivat valmiit. Mikä komeinta, kisapaikan tuoneen maaliin viimeisteli maan suurin jalkapallolegenda ja maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni Goran Pandev.

Viime vuoden Nations Leaguen C-tasolla Pohjois-Makedonia sai pettyä, sillä se oli jo kiinni lohkovoitossa ja pienessä varapatruunan mahdollisuudessa myös MM-kisojen jatkokarsintaan. Päätöskierroksella lohkovoitto livahti kuitenkin Armenialle.

Maaliskuun MM-karsintaotteluissa Pohjois-Makedonia vastasi koko karsintojen toistaiseksi suurimmasta yllätystuloksesta, kun se kaatoi Saksan vieraskentällä 2-1. Lempinimillä ”Ilvekset” ja ”Leijonat” tunnettu maajoukkue osoitti siis iskukykynsä olevan tallella. Pohjois-Makedonia lienee EM-kisojen alkulohkossaankin kaikkea muuta kuin heittopussi.

Seuraa näitä

Pohjois-Makedonian arvokisadebyytti herkistää

Pohjois-Makedonian kaduilla koettiin viime marraskuussa herkkiä hetkiä, kun Goran Pandevin maali Georgian verkkoon siivitti maan ensi kertaa jalkapalloilun arvokisoihin. Pandevin merkitys pohjoismakedonialaiselle jalkapalloilulle lienee jollain tapaa verrattavissa Jari Litmaseen, joten ratkaiseva osuma ei olisi voinut mennä sopivammalle pelaajalle.

Koronapandemian vuoksi sekä Skopjessa pelattu jatkokarsinnan välierä että Tbilisissä pelattu finaali pelattiin ilman katsojia. Se oli varmasti Pohjois-Makedonian faneille kova paikka, mutta EM-kisat ja rajallinen katsojamäärä tarjoaa innokkaimmille tilaisuuden hyvitykseen. Avausotteluun Bukarestiin otetaan noin neljännes katsojakapasiteetista eli arviolta ainakin 13 000 katsojaa. Se ei ole paljon, mutta ainakin muutama tuhat pohjoismakedonialainen saa katsella arvokisaunelman toteutumista paikan päältä.

Memphis Depayn hirmuvire

27-vuotias hollantilaishyökkääjä siirtyi kesällä 2015 Manchester Unitediin ollessaan vain 21-vuotias. Depay oli silloisen valmentajan Louis van Gaalin hankinta, mutta Old Traffordilla mikään ei ottanut onnistuakseen. Depay poistui Manchesterista puolentoista kauden jälkeen vahva flopin leima otsassaan.

Matka jatkui Lyoniin tammikuussa 2017, ja siellä Depay otti lopulta asemansa Euroopan huipulla ja kannattajien rakastamana kapteenina. Depay teki 4,5 kauden aikana Lyonissa 76 maalia ja antoi 55 maalisyöttöä kaikkiaan 178 ottelussa. Nyt matka jatkuu toisaalle – luultavasti Barcelonaan – mutta sitä ennen Depay haluaa antaa kaikkensa maajoukkueelle.

Memphis Depay voi taistella parhaimmillaan jopa kisojen maalikuninkuudesta. Kuva: Getty Images

19-vuotiaana A-maajoukkueessa debytoinut Depay kantoi valtavaa vastuuta Hollannin menestyksellisissä EM-karsinnoissa. Hän teki kuudessa ottelussa kuusi maalia ja antoi kahdeksan maalisyöttöä ollen yksi koko karsintojen parhaista pelaajista. Viime aikoina Depay on ollut jälleen terävänä tehden seitsemässä viimeisessä maaottelussa seitsemän maalia ja syöttäen kolme osumaa.

Hollannin alkulohko on papereilla kisojen heppoisin. Jos Hollanti etenee EM-kisoissa pitkälle, on Memphis Depaylla mahdollisuudet voittaa vaikka koko kisojen maalikuninkuus. Näissä kisoissa koko Hollanti katsoo häneen.

Ruslan Malinovskiy yllättää monet

Ukrainan pelaajien luulisi kuuntelevan, kun valmentaja Andri Ševtšenko puhuu. Pelaajauransa lähinnä AC Milanissa ja Chelseassa tehnyt, Ballon d’Orin voittanut valmentaja on mies, jota varmasti katsotaan ylöspäin. ”Sheva” on heittämällä Ukrainan kautta aikain tärkein jalkapallosuuruus.

Ševtšenkon manttelia Ukrainan tehomiehenä ovat ylleen sovitelleet muun muassa nyt sivuun jäänyt Yevhen Konoplyanka ja West Hamin Andriy Jarmolenko. Nyt nousua suuren yleisön tietoisuuteen voi odottaa Atalantan Ruslan Malinovskiylta.

Malinovskiy pelasi kolme vahvaa kautta Jere Urosen seurakaverina belgialaisessa Genkissä, kunnes siirtyi kesällä 2019 Serie A:n Atalantaan 13,6 miljoonan euron siirtosummalla. Nyt 28-vuotias ukrainalainen on tehnyt molemmilla kausillaan Serie A:ssa kahdeksan maalia, ja tällä kaudella tilille tuli lisäksi 12 maalisyöttöä. Tahti tuntui vain kiihtyvän kevättä kohden, ja Malinovskiy valittiinkin Serie A:n toukokuun pelaajaksi. Hän myös voitti sarjan maalisyöttötilaston.

Maajoukkueessa Malinovskiy ei ole ehkä saanut aivan parasta itsestään vielä irti, mutta koko ajan parantuneet otteet Atalantassa antavat luvan odottaa mieheltä vahvaa EM-turnausta. Molempijalkainen pelaaja tunnetaan myös erikoistilannespesialistina, joten vastustajien kannattaa olla tarkkoina, kun mies astelee pallon taakse.

Ruslan Malinovskyi uhkuu Atalantassa peli-iloa ja tehot ovat olleet sen mukaiset. Nyt tehoja toivotaan myös maajoukkueessa. Kuva: Getty Images

Ukrainan joukkue on keski-iältään kisojen viidenneksi nuorin (26,4 vuotta). Vaikka menestystä ei nyt tulisikaan, on vuoden 2019 alle 20-vuotiaiden maailmanmestarimaalla lupaava tulevaisuus edessään.

Seuraa tätä peliä:

Maanantai 21.6. klo 19: Ukraina-Itävalta

Jos lohko etenee ennakkokaavailujen mukaisesti, ratkaistaan tässä Bukarestissa pelattavassa ottelussa C-lohkon toinen jatkopaikka. On toki mahdollista, että Hollanti alisuorittaa tai Pohjois-Makedonia venyy, mutta lähtökohtaisesti ratkaisupeli toisen jatkopaikan suhteen on tämä.

Samana iltana suomalaiset odottavat tietysti jännityksellä Huuhkajien Belgia-ottelua, mutta Ukrainan ja Itävallan mittelö käy varmasti tälle hyvästä lämppäristä.

Joukkueiden kokoonpanot

Pääset joukkueiden kokoonpanoihin alla olevista linkeistä.

Arvio C-lohkon järjestyksestä

  1. Hollanti (jatkoon)
  2. Itävalta (jatkoon)
  3. Ukraina (jatkoon parhaiden lohkokolmosten joukossa)
  4. Pohjois-Makedonia

C-lohkon ottelut

[get-league-match-schedule score24id=”3326003″ icon=”flag” toggle-title=”Otteluohjelma”]