EM-kisojen voittajasuosikki numero yksi? Uskomaton Italia lyö jo omia historiaennätyksiään ja hätyyttelee maailmanennätyksiäkin

Roberto Mancinin Italiasta on tulossa kovaa vauhtia EM-kisojen voittajasuosikki numero yksi. Italia voitti kaksi ensimmäistä otteluaan maalein 3-0 ja varmisti A-lohkon voiton nujertamalla sunnuntai-iltana Walesin 1-0. Tulosta on tullut laajalla pelaajamateriaalilla, sillä alkulohkovaiheessa kentällä nähtiin kaikki Italian 23 kenttäpelaajaa sekä jopa kaksi maalivahtia.
Kyseessä on vasta ensimmäinen kerta koko EM-kisojen historiassa, kun joku maa voittaa kaikki kolme lohkovaiheen peliä päästämättä maaliakaan. MM-kisoissa saavutukseen olivat pystyneet Hollanti vuonna 1974 ja Italia itse vuonna 1990. Lisäksi Espanja saavutti saman saldon Confederations Cupissa vuonna 2009.
Holanda (Mundial 1974)
Italia (Mundial 1990)
España (Confederaciones 2009)
Italia myös teki ensimmäisen kerran EM-kisojen historiassaan seitsemän maalia alkulohkon aikana. Saman maalimäärän se takoi myös MM-kisoissa vuonna 1998.
#ITAWAL #ItaliaWales #ITA
Italia on pelannut nyt peräti 30 maaottelua putkeen ilman tappioita. Se jakaa sillä jo omaa ennätystään vuosilta 1935-1939, legendaarisen Vittorio Pozzon valmentama. Jos putki jatkuu vielä viiden ottelun verran – jolloin Italia siis juhlisi EM-kultaa – sivuaisi se Brasilian ja Espanjan nimissä olevaa maailmanennätystä, 35 ottelua ilman tappioita.
Perättäisiä voittojakin Italialla on jo 11. Se on vielä neljän voiton päässä Espanjan nimissä olevasta maaotteluhistorian pisimmästä voittoputkesta.
#ItalyWales #ITAWAL
> Lleva 11 victorias consecutivas (a 4 de igualar el RÉCORD MUNDIAL de España).
> Lleva 30 partidos seguidos sin perder (iguala récord propio que databa de 1935-1939 y está a 5 de igualar el RÉCORD MUNDIAL que comparten España y Brasil).
Näissä 11 voittamassaan ottelussa Italia ei ole päästänyt maaliakaan. Jos se pelaa nollapelin vielä seuraavassakin pelissä, sivuaa Italia omissa nimissään ollutta maailmanennätystä vuosilta 1972-1974. Tuolloin joukkueen maalia vartioi legendaarinen Dino Zoff, joka piti maalinsa puhtaana kaikkiaan 1 143 minuuttia putkeen. Maajoukkueen nykyisellä ykkösvahdilla Gianluigi Donnarummalla on nyt pelattuna 874 minuuttia ilman takaiskumaalia.
Italian seuraava peli on juhannuspäivän iltana Lontoossa pelattava neljännesvälieräpeli. Vastaan siinä asettuu luultavasti joko Itävalta tai Ukraina, joskin teoriassa Hollantikin voi vielä C-lohkon kakkoseksi jäädä.
Donnarumma ya suma 874 minutos sin recibir gol (el WR de Dino Zoff está en 1.143 minutos)
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?